Äidin ompelupiste tuvassa ja ajatuksia kiertotaloudesta

Äidin ompelupiste tuvassa ja ajatuksia kiertotaloudesta

Aika tarkalleen vuosi sitten jaoin vanhan blogin puolella valokuvia ruuhkavuosimutsin uudesta työpisteestä keittiön ja lastenhuoneen välillä. Taisi olla jo melkein viimeisiä postauksia ennen muuttoa tähän villakotiranta.fi -osoitteeseen.


Alla valokuva tuosta työpisteestäni, joka palveli loistavasti tarkoituksessaan, kunnes alakertaan valmistui työhuoneeseen kotikonttoripiste ja tästä pöydästä tuli tavaroiden laskupaikka.

Syyskuussa 2018


Olen viime kuukausina innostunut pitkän tauon jälkeen taas kaavoittamaan ja ompelemaan – erityisesti vaatteita pienemmälle pojalle.


Alakerran työhuoneeseen ompelutilat ovat vielä aivan kesken, samoin kuin kankaiden säilytys, mutta suuren pöydän tilan keskellä olen saanut vihdoin vapautettua kaavoittamiseen ja kankaiden leikkaamiseen. …Ennen nuokin toimet tapahtuivat tuvan lattialla…


Työhuoneeseen on mm. haettu miehen mummolta kaappi, joka on alun perin lähtöisin miehen lapsuudenkodista. Ympyrä sulkeutui siis ja tuosta kaapista olisi tulossa säilytyspaikka viikatuille kankaille. ….Niitä nimittäin riittää, olen vaatealalla palttiarallaa 16 vuotta työskennelleenä kantanut kankaita kotiin sopivaa projektia odottamaan, ja nyt huonosti järjesteltynä ne vievät hurjasti tilaa.


….Tällä hetkellä tuo kaappi seisoo edelleen keskellä verantaa, sillä sen paikalla työhuoneessa seinään nojailee 120cm runkopatja, joka pitäisi ensin saada siirrettyä omalle paikalleen… On tämä elämä vielä kaksi vuotta muutonkin jälkeen melkoista tetristä


Mutta ompelemiselle on vihdoin erinomaisesti tilaa!


Ja sijaintikin on mitä mahtavin, sillä ompelutyöt tapahtuvat pääasiassa viikonloppuisi päivisin ja arki-iltaisin, kun olen lasten kanssa kotosalla. Noina hetkinä on harvoin mahdollista erakoitua alakerran työhuoneeseen – ainakin niin kauan kuin nuorimmainen on vielä melkoinen jekkujen keksijä, jos jää pieneksikään hetkeksi valvomatta…


Tuolle vanhalle Tori.fi -löytölipastolle mahtuu helposti sekä ompelukone, että saumuri. Se kumpaa käytän, siirtyy työskentelyn ajaksi eteenpäin ja toista konetta siirrän hieman taemmas. Usein molemmat koneet ovat tosin rinnakkain ja vuoronperään käytössä.


Haaveissani olisi alakerran ompelupisteeseen saada niin pitkä työtaso, että siihen mahtuisi rinnakkain ompelukone ja KAKSI saumuria, jolloin voisin koko ajan pitää toisessa vaaleat langat ja toisessa mustat.


Työhuoneen ompelupisteen valmistumisen jälkeen työhuoneeseen myös muuttaa kodinhoitohuoneesta silitysrautakin, sillä tässä talossa sitä on viimeksi käytetty heijastimen liimaamiseen ja hamahelmikuvion kiinnittämiseen….


Tähän pöydän ääreen kaipaan ainoastaan jonkinlaista lisävaloa, joka helpottaisi iltaisin ompelua.


Näin aurinkoisina päivinä ikkunaton käytäväkin kylpee luonnonvalossa, kun tuvan suurista ikkunoista riittää valoa valaisemaan tuvan jokaisen nurkan, mutta harmaan sateisina päivinä, sekä talvisin lisävaloa kaipaisin.


Pöytävaloa en tahtoisi viemään työtasolta työskentelytilaa, mutta seinävalaisintakaan en uskaltaisi tähän kohtaan ruuvata, kun olen jo oppinut, etten tiedä, mitä ihmettä tässä kohti taloa tulee vuoden kuluttua olemaan! 🙂


Ja valaisimen pitäisi sopia tilan henkeen, eli puuta ja valkoista. Vinkkaa ihmeessä, jos tiedät sopivan!

Avohyllyissä on vielä kesän asetelma esillä – ruskan sävyt eivät ole vielä ehtineet tänne asti.


Tunnustan myös tähän samaan vauhtiin, että ompelukonetta ja saumuria tulee puhdistettua huomattavasti tavallista useammin, kun ne ovat näin tyrkyllä ja esillä koko ajan. Viikkosiivouksen yhteydessä viimeistään imuroin koneet ja pöytätasot, välillä heti työskentelyn päätyttyäkin, jos tiedän, etten ole seuraavana päivänä istahtamassa koneiden ääreen.


Onni on, että lapset ovat kasvaneet ja nuorempikin lapsista on jo 4,5v, eikä lainkaan kiinnostunut koneistani – muutoin en uskaltaisi jättää laitteita esille pienen tuholaisen kiusaukseksi. Pienemmän lapsen kanssa pelkäisin ehkä myös tippuvia nuppineuloja, ettei vain pieneen suuhun eksyisi.


Notta jos joskus murehdin sitä, että vauvani on jo pieni suuri mies, niin tässä kohti taas huokaisen helpotuksesta, että vauva- ja taaperoajat ovat takanapäin!


Ompelutöitä riittääkin omien ja kummilasten merkeissä!


Parhaillaan työn alla on loppuvuotta kohti syntyvän pienen kummipojan kastelahja (kuva alla) – ompelin hänen tulevalle isosiskolleenkin tilkkupeiton käsin harsituin koristepistoin kummi(tus)lahjana reilu vuosi sitten, joten perinnettä ei voi katkaista.


Myös pienempi pojista on jatkuvan vaatetuksen alaisena ja tänä viikonloppuna taas ehdin kaavoittamaan ja ompelemaan oikein urakalla, mm. alla olevien valokuvien heijastinpipon.

Myös kummipojan peiton materiaalit ovat niin ikään kotonani löytyneitä kankaita.


Heijastinpipon materiaali on vanhalta työpaikalta roskiin menossa ollut kangasnäyte, jonka pelastin talteen kymmenisen vuotta sitten – tiesin, että sille tulisi vielä käyttöä!


Silitettävän heijastinarkin ostin vuosia sitten jostain askarteluliikkeestä (kenties Sinooperi) ja olin siitä huopaheijastimia parit askarrellut aiemmin. Nyt leikkasin pojan etunimen kirjaimet ja silitin ne pipon etuosaan.


Pipon nähtyään mies totesi, että pyöräytäppäs ISI -pipo hänelle samaan vauhtiin. Eli työjonohan tässä jo melkein tulee….! 🙂


Samaisesta materiaalista, kuin yllä oleva pipo, valmistui myös huppari tälle rasavillille pojalle. Tätä materiaalia oli tilkku myös valkoisena, mutta sitä en uskaltanut touhukkaan paitaan laittaa – ehkä pyöräytän siitä vaikka kestovaihtoehtoja vanulapuille.


Kaavan huppariin olin tehnyt jo aiemmin, sillä samaisella mallilla olen ommellut jo yhden hupparin fleecemäisestä materiaalista, joten tämä työ oli nopea toteuttaa.


Alla oleva t-paita valmistui myös tänä viikonloppuna, ja tätä varten piirsin ihan uudet kaavat. Idea paitaan lähti näiden kangastilkkujen väreistä, jotka suorastaan huusivat tällaista leikkausta.


Onni on, että aikoinaan työpaikan roskikselta pelastui värinäytetilkkuja – nämäkin kolme väriä ovat kaikki siis samaa materiaalia, joten ne käyttäytyvät kutistumisen osalta pesussa samalla tavoin, eikä suuria yllätyksiä tule. Tiedän myös, että kyseiset materiaalit menivät aikoinaan tuotantoon, joten ne on testattu suurien kutistumien varalta.


Kerään myös aina talteen kankaiden leikkuusta yli jääneet kangastilkut, jotka ovat kokonsa puolesta sellaisia, että niitä voi vielä hyödyntää jossain muussa projektissa, esimerkiksi ommella niitä kestopuhdistuslappuja. Koetan parhaani mukaan siis minimoida sekajätteeseen päätyvän kangasmäärän.

Suoraan leikeistä valokuviin – tämän pojan menossa ei vaatteet pysy rypyttöminä, eikä pidäkään! Pikkuautoilla ja Lego-ukoilla leikkiminenhän on parasta masullaan automatolla!


Aiheeseen liittyen törmäsin uusimmassa Tietokapula (2/2019) -lehdessä lyhyeen artikkeliin tekstiilijätteen tulevaisuudesta – kannattaa lukaista läpi, jos tuo Kiertokapulan asiakaslehti on sinun postilaatikkoon myös kantautunut.


Artikkelissa kerrottiin mm. että arvioiden mukaan Suomessa syntyy tekstiilijätettä vuosittain 70-100 miljoonaa kiloa, joka tarkoittaa siis YLI KYMMENTÄ KILOA tekstiilijätettä (a.k.a. lumppuja) vuodessa! Jäätävä määrä!


Meidän kuluttajien valinnoilla on merkittäviä ympäristövaikutuksia ja artikkelissa kerrotaankin, kuinka pikamuoti, halvat ja huonolaatuiset vaatteet saastuttaa enemmän kuin lento- ja laivaliikenne.


Kestävän ja pitkäikäisen tuotteen ostaminen (saati itse valmistaminen kierrätysmateriaaleista) onkin jo itsessään lähes suoranainen ympäristöteko, ja vaatteita tulisikin ostaa vain tarpeeseen, eikä mielihalujen pohjalta.


”Tärkeitä tekoja ovat myös rikkinäisen vaatteen korjaaminen sekä vanhan vaatteen tuunaaminen, jolloin sen käyttöikä pitenee. Kiertotalousajattelun aikaansaamia mahdollisuuksia kannattaisikin lähteä ennakkoluulottomasti testaamaan. Toisaalta kyse on paluusta vanhempaan aikaan, jolloin vaatteet valmistettiin itse, niitä korjattiin ja huollettiin ja ennen kaikkea käytettiin niin pitkään kuin ne kestivät.”

Tietokapula 2/2019


Sen lisäksi, että olen innostunut ompelemaan vaatteita kierrätys- ja uusiokäyttömateriaaleista, tämä pula-ajan lasten kasvattama ja itse 90-luvun lama-ajalla kasvanut äiti korjaa myös lasten rikkimenneet vaatteet ja parsii villasukat. Tietenkin.


Hajonneen polven takia eivät college-pöksyt mene täällä energiajätteeksi, vaan niistä avaan sivusaumat, ompelen kotoa löytyneistä kankaista komeat paikat (sivusaumasta saumaan) ja hurautan sivusaumat takaisin kiinni.


Housut kestävät muuten käytössä vielä normaalia pidempään noilla vahvistetuilla polvilla – tässäkin alla kuvassa rivissä pöksyjä, jotka ovat olleet isoveljellä ensin uusina (tai kirpputorilta ostettuina) käytössä, sitten kuluneilla polvilla kotipöksyinä ja reikien ilmestyttyä siirtyneet paikkauksen kautta pienemmän pojan kaappiin ja menevät nyt mm. päiväkotihousuiksi.


Ja housujen jäätyä pienemmältä pojaltamme pieniksi, siirtyvät ne vielä hyvin suurella todennäköisyydellä kummitytöllemme pihapöksyiksi!


Siinä onkin jo elinkaarta collegehousuille kerrakseen!



Jos nuo ompelu- ja tuunausprojektini kiinnostavat enemmänkin, niin olen luonut niitä varten aivan oman tilin, @UUSIO_REDESIGN. Tervetuloa seuraamaan!



Ei ummisteta silmiä tekstiilijätteen ympäristövaikutuksilta vaan opetetaan seuraavakin sukupolvi hyödyllisiin kädentaitoihin, korjaamaan ja tuunaamaan – ja erityisesti tekemään kestäviä valintoja!