Ensimmäisiä kylvöjä odotellen, talven hämärissä illoissa puhdetöitä tehden

Ensimmäisiä kylvöjä odotellen, talven hämärissä illoissa puhdetöitä tehden

Omavaraisuus -yhteispostaussarja on edennyt jo vuoden toiseen postaukseen. Tällä kertaa aiheena ovat puhdetyöt, sekä kylvö ja esikasvatus.


…Koska viikonloppu meni vahvasti pienemmän pojan syntymäpäivien merkeisä, joudun tässä postauksessa turvautumaan menneiden kesien puutarhakuviin….


KYLVÖ JA ESIKASVATUS


Tammikuussa jaoimme ajatuksia ja syistä omavaraisempaan elämään pyrkimisessä, sekä hahmoteltiin hieman jo suunnitelmia tulevaan kasvukauteen. Villa Kotirannan postaukseen pääset alla olevasta linkistä:


AJATUKSIA OMAVARAISTELUSTA KASVUVYÖHYKKEELLÄ 3 – MÄNTSÄLÄ


Jaoin jo tammikuun puolella blogissani myös yhteenvetoa siemeninventaariostanitammikuun yksi olennaisimmista touhuista lähestyvää esikasvatuskautta ajatellen – sekä hieman suunnitelmiani, mitä haluaisin viljellä tänä vuonna.


Kotoa löytyneiden 39 siemenpakkauksen joukosta jäi enää uupumaan vain kesäkurpitsa, lehtisalaatti Lollo Rosso, kirsikkatomaatti Hundreds and Thousands sekä pinaatti.


Tuossa ’Siemeninventaario ja kylvösuunnitelman hahmottelua’ -postauksessa on myös mukana juttua, sekä kuvia, visuaalisesta kalenteristani, jonka avulla kasvukauden kylvö- ja istutustöistä on helppo pysyä kärryillä, vaikka lajeja olisikin useita kymmeniä.


SIEMENINVENTAARIO JA KYLVÖSUUNNITELMAN HAHMOTTELUA


Tänä vuonna olen luvannut itselleni (ja siinä sivussa miehelleni), ettei verantamme tänä keväänä muutu mullantuoksuiseksi viidakoksi, joka vaatii talon asukkailta järjetöntä työmäärää kasteluineen päivittäin.


Eli vuoden 2020 teema onkin maltillisesti, mutta silti runsaasti. Miten ihmeessä?


Suosiolla listasin tälle vuodelle suorakylvettäviksi jääviksi mahdollisimman paljon niitä lajikkeita, jotka eivät aivan välttämättä kaipaa esikasvatusta.


Mitä esikasvatettavien listalle siis jäi?

  • Kurpitsa
  • Kesäkurpitsa
  • Maissi
  • Purjo
  • Keräsalaatti
  • Ruohosipuli
  • Tomaatti
  • Vesimeloni
  • Mirrinminttu
  • Paprika


Kurpitsa (taikka kesäkurpitsa) ei välttämättä esikasvatusta kaipaa, viime kesänäkin kylvin siemenet suoraan maahan, mutta sato jäi naurettavan pieneksi; vain yksi kurpitsa kasvoi riittävän suureksi ennen pakkasten tuloa.


Täällä Villa Kotirannassa esikasvatustyöt alkavat siis vasta maaliskuussa tomaattien ja purjon merkeissä!


Kukkakaalia ja ruusukaalia koetin viime kesänä kasvattaa todella huonoin tuloksin, mutta vaikka viime syksynä olin valmis heittämään hanskat tiskiin, päätin tänä kesänä vielä kerran antaa kukkakaalille mahdollisuuden. Tosin tänä vuonna koko kasvukauden harson alla!


Suunnitteilla siis harsolla verhottu, ylös auki nostettava ’kuomu’ kasvihuoneen kupeeseen rakentuville viljelylavoille. Alla olevasta linkistä löytyy kuva vastaavasta rakennelmasta, mutta meillä saranat tulisivat pitkälle sivulle, eivät lyhyelle:


Covered greenhouse garden


Lehtikaalit olisi tarkoitus levittää eri puolille pihaa – viime kesänä hyönteiset meinasivat tuhota kaikki lehdet, kun olin erehdyksissäni kylväny kaikki lehtikaalit lähekkäin… Kun ötökät löysivät ensimmäiset lehdet, levisivät ne vauhdilla kaikkiin.


Ajattelin myös ainakin osittain kasvattaa lehtikaalia myös ruukuissa, jolloin syksyllä voisin nostaa viimeiset ruukut ylös yläterassille – suojaan peuroilta ja pahimmilta yöpakkasilta – jatkaen näin hieman niiden kasvukautta.


PUHDETYÖT


Hetken jouduin pohtimaan tätä puhdetyöt -teemaa…


Itselle ensimmäinen mielikuva puhdetöistä on langan kehrääminen, olki- ja päretöiden teko tai poppanan kutominen!


”Erityisesti jatkosodan aikana puhdetöiksi nimitettiin miesten vapaa-aikanaan tai rintaman tilanteen muutoin salliessa tekemiä käsitöitä. Puhdetyöt olivat asemasodan ilmiö. Puhdetöinä tehtiin esimerkiksi kalusteita tai puu- ja tuohiastioita, laajimmillaan jopa kokonaisia rakennuksia. Puhdetöihin suhtauduttiin ristiriitaisesti: parhaimmillaan ne kohensivat mielialaa ja antoivat hyödyllistä tekemistä, pahimmillaan veivät aikaa harjoituksilta ja asemien kunnostamiselta.”, kertoo Wikipedia.


Kotimme seinällä esimerkiksi roikkuu ukkini veljen rintamalla puhdetöinä valmistama puukko ja puinen tuppi!


Minulle puhdetyöt näyttäytyvät sellaisina hämärässä tuvassa talven pimeinä iltoina tehtyinä puuhasteluina – samalla, kun korvike porisee pannussa ja isäntä kääntää kylkeä pankolla – tai korsussa, taustalla kaukaiset jyrähdykset kumahdellen.


Meidän pönttöuunin päälle ei talon isäntä mahdu, eikä edes kissa ylety loikoilemaan!


Mitä ovat siis puhdetyöt 2020?


Villa Kotirannassa puhdetöitä ovat esimerkiksi villasukkien ja -paitojen neulominen, lasten rikkoutuneiden vaatteiden paikkaaminen tai uusien ompeleminen, kestovanulappujen ja -rättien virkkaaminen.


Puhdetöitä ovat myös villasukkien parsimiset, ristipisto- ja kirjailutöiden ääreen hiljentyminen.


Lasken puhdetyöksi myös alkuvuoden askarteluhetket tulevan kevään ja kesän puutarhapäiväkirjan valmistelujen parissa.


Puhdetöitä ovat myös esimerkiksi tulevaa puutarhakautta varten työkalujen puhdistaminen ja korjaaminen.



***



TÄMÄ POSTAUS ON OSA OMAVARAISUUS -TEEMALLA KIRJOITETTUA SARJAA, JOHON OVAT OSALLISTUNEET MM. NÄMÄ ALLA OLEVAT BLOGIT:


Tsajut https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus-2020-osa-2/

Puutarhahetki https://puutarhahetki.blogspot.com/2020/02/unelmana-omavaraisempi-elama-kylvot.html

Harmaa torppa https://www.harmaatorppa.fi/2020/02/omavaraisuutta-vuonna-2020-osa-2.html
Jovela https://www.omavarainen.fi/l/helmikuu2020/

Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2020/02/esikasvatus-vai-valmiiit-taimet.html

Ku ite tekee http://www.kuitetekee.com/2020/02/02/suuntana-omavaraisuus-puhdetoita-ja-kevaan-kylvojen-suunnittelua

Metsäläisten elämää https://metsalaistenelamaa.blogspot.com/2020/02/omavaraisempaa-elamaa-2020-osa-2.html

Urban farming kaupunkiviljely https://finlandurbanfarming.blogspot.com/2020/01/yhteiskirjoitussarja-kylvovalmistelut.html

Kohti laadukkaampaa elämää https://varmuusvara.blogspot.com/2020/02/helmikuun-yhteispostaus-2020.html

Caramellia https://caramellia.fi/helmikuu-2020/

Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/2020/02/muistojen-murusia.html

Korkeala https://www.korkeala.fi/suuntana-omavaraisuus-2020-kylvo,-esikasvatus-&-puhdetyot

Rakkautta ja maan antimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2020/02/suuntana-omavaraisuus-2020-puhteet-ja.html

Riippumattomammaksi https://riippumattomammaksi.blogspot.com/2020/02/suuntana-omavaraisempi-elama-tyoleirin.html

Airot ulapalla https://airotulapalla.blogspot.com/2020/01/suuntana-omavaraisuus-2020-puhdehommia.html

Pienenpieni farmi https://pienenpienifarmi.com/?p=1109