KORONAKOTOILUN AATOKSET [VIIKKO 8] JA TUVAN MÖBLEERAUS

KORONAKOTOILUN AATOKSET [VIIKKO 8] JA TUVAN MÖBLEERAUS

Piti ihan kalenterin kanssa laskea, että kun 17.3.2020 oli ensimmäinen etäkoulupäivä, niin se tarkoittaa, että mennään jo viikossa KAHDEKSAN tämän koronakotoilun kanssa.


Eli palttiarallaa kaksi kuukautta etätöitä, etäkoulua ja kotipäivähoitoa tuli juuri täyteen. …Miten nopeasti aika kuluukaan…


Kotona olemisesta ja minimaalisista kontakteista muihin ihmisiin on tullut jo uusi normi, ja tämä olotila tuntuu ihan vain tavalliselle arjelle.



Ajattelinkin tänään laittaa jakoon näiden menneiden korona -viikkojen viimeisimmät hajatelmat ja havaintoni, kera viimeisimpien tuvasta otettujen valokuvien.



Pssst! Aiemmat koronakotoilu -aiheiset postaukseni löydät alla olevista linkeistä:

TAKANA ENSIMMÄINEN VIIKKO KOTOSALLA, KIITOS KORONAN…

K NIINKUIN KASVIMAA, KORONA JA KOTIVARA

KORONAKOTOILUN AATOKSET – VIIKKO 2

KORONAKOTOILUN AATOKSET – VIIKKO 3


Koska samojen seinien sisällä
vietetään suurin osa päivistä,
on kaipuu pienille muutoksille
ollut jatkuvasti ilmassa.


Olen jo koronakotoilun aikana ehtinyt mm. löytää täydellisen päiväpeiton, konmarittaa vaatevarastojani hieman lisää ja tuunaamaan uuden amppelin makuuhuoneeseen! Lisäksi olen möbleerannut kaksi lipastoa ja yhden kirjahyllyn uuteen järjestykseen, mutten ole ehtinyt vielä valokuvia nosita muutoksista jakamaan…


Eilen vietin vapaapäivää lasten kanssa kotosalla ja kun kerrankin oli aikaa, kuurasin koko yläkerran oikein huolella ja innostuin vaihtamaan myös tuvassa huonekalujen paikkaa.


Sohvamme kierähti möbleerauksen tuloksena vinottain tupaannäin se ei koskaan aiemmin ole ollutkaan – ja keinu kääntyi pönttöuunin kupeeseen.


Tuntuu, että tällä järjestyksellä
olohuoneen puolelle tupakeittiössämme
tuli rutkasti lisätilaa ja ilmavuutta!


…Poikia hieman alkuun ihmetytti sohvan paikka – ilmeisesti luulivat, että möbleeraus oli vielä kesken, kun epäluuloisina kyselivät, että koska sohva menee paikoilleen… 🙂


Mutta mitä ajatuksia on herännyt menneinä viikkoina tästä uudesta arjesta…?


1. Ihan hieman on tälle introvertille kova paikka, kun elämä rajoittuu tällä hetkellä pääasiassa oman pihan rajoihin, pyöräretkiin lasten kanssa sekä sosiaalinen kanssakäyminen on lähes ainoastaan oman perheen kanssa.


Miksi? Tämähän kuulostaa introvertin unelmalle – sulkeutuminen omaan pieneen sisäpiiriin?


Koska introvertti kaipaa niitä elintärkeitä yksin vietettyjä, hiljaisia hetkiä akkujen lataamiseen – kun poistumiset kotoa ovat minimissä, ollaan aina toistemme kanssa kohdatusten ja yksin oleminen rajautuu pitkälti vessahetkiin…


Enää ei keskittyminen katkea vain työpäivän aikana, vaan työajan ulkopuolellakaan en tahdo saada tilaa viedä edes ajatusta loppuun.


Minulle kasvimaani on aikaisemmin ollut pakopaikka arjesta; paikka jossa saan hiljentyä ja syventyä omiin ajatuksiini – tehdä suunnitelmia, haaveilla, muistella ja ihan vain miettiä elämää. Tässä päivänä eräänä minulla meinasi jo kerta kaikkiaan päästä pieni väsymysitku kasvatuslavojen välissä, kun koetin hetken miettiä omia asioitani, mutta jokainen lause ajatuksissani katkesi kesken, kun jollakulla oli jotain kysyttävää (”Äiti? Äiti? Äiiitiii? Äitiäitiäitiäiti?!? ÄITI! ÄÄÄIIITIIII!!!”) tai kerrottavaa, tai pienin poika ihan vain keksi sellaista tekemistä itselleen (kuten tonki kasvulavasta mullat maahan, kasasi irtotiilistä pinoa, joka uhkasi kaatua kukkapenkkiin kasvien päälle, hakkari kuokalla kesähuoneen pohjan eristelevyä…), että oli pakko keskeyttää omat mietteet ja askareet ja mennä selvittämään tilannetta…


Kun ainoa hetki arjessa omiin ajatuksiin hiljaisuudessa alkaa olemaan klo 22-05:30 välisenä aikana, vetää tämän naisen aika väsyksiin…


…Ja toisaalta en kuitenkaan tekisi mitään toisin, vaan tiedän, että tämä kahdeksan viikon koronakotoilu on ollut oikea (ja ainut) ratkaisu tässä tilanteessa.


Tässä kohti voi onnellisena todeta, että
onni on puoliso, joka ymmärtää
ja ottaa ilolla koppia pojista,
sallien minulle niitä tärkeitä hetkiä
vaikka vain istuen yksin hiljaa sohvalla neuloen.


2. Ehdin joka aamu varastamaan pienen hetken esikasvatuksessa olevien taimieni kanssa verannalla. Kun aikaa ei kulu meikkaamiseen, tavaroiden pakkaamiseen ja lapsen viemiseen hoitoon, ehdin aamuisin kastelemaan rauhassa taimet ja kääntämään jokaisen purnukan ympäri, jotta lehdet osoittavat aamuisin aina pois päin ikkunasta.


Eikä yhtenäkään keväänä ole
tomaatintaimeni olleet yhtä vahvavartisia,
kun iltaisin on ollut aikaa istutella taimia
aina vain syvempään multaan.


Ja ei olisi voinut parempaan aikaan osua pihan nurmikon siementen kylvö! Nyt olen ehtinyt varastamaan 10min sieltä täältä pitkin päiviä ja kipaissut kastelemaan multaa. Vähitellen pienet ruohon korret ovat jo alkaneet pilkistää mullan seasta.


3. Puhelut ystäville ja perheelle venyvät lähtökohtaisesti aina tunnin mittaisiksi!


Näitä tuokioita en edes yritä viettää kotosalla, vaan olen jopa ajanut autolla 10kilometrin päähän yleiselle parkkipaikalle viettämään oikein kunnon puheluhetken parhaan ystäväni kanssa – sain aivan keskeytyksettä purkaa omia fiiliksiä ja keskittyä kuuntelemaan ystäväni kuulumisia. …Omassa pihassa autossa istuen tämä ei olisi onnistunut, sillä joku olisi kymmenen minuutin kuluttua jo ollut koputtelemassa ikkunaan – koska äiti.


Notta jos näet jollain syrjäisellä parkkipaikalla
naisen yksin autossa, keskustellen kiivaasti
ja nauraen otsa ratissa,
niin ei hätää, hän on ihan kunnossa
– hän vain ottaa hieman laatuaikaa
ystävän kanssa!


4. Olemme pitäneet Teams -sovelluksen kautta videopalavereita tiimin kanssa nyt viikoittain, sekä mm. juhlavan virtuaalisen kahvitauon työkavereiden kanssa, kun kollega jäi mammalomalle. Hänelle oli jopa järjestetty kakkua ja kauniit kukkaset kotiinkuljetuksella sopivasti hieman ennen kahvituokion alkua!


Etänä yhteisöllisyys nousee uuteen merkitykseen – miten ihanaa olikaan nähdä työkavereita videon kautta!!


…Ja miten ihanaa oli ylipäätään nähdä muitakin kasvoja, kun omia perheenjäseniä on tässä tuijotellut viikkokaupalla…!


Ja väittäisinpä, että nämä koronakotoilujen aikana pidetyt videotuokiot murtavat viimeisiäkin jäitä ja muistuttavat, ettei ihminen ole vain se työ-minä, jonka konttorilla näemme, vaan siellä on jokaisella se aito, ihana koti-minä taustalla.


Eli minäkään en ole kammannut naamaa,
saati pukenut mitään fiksua;
tukka äitinutturalla, naama meikittä
ja pukeutuneena kulahtaneeseen kotivillapaitaan
heittäydyn sohvalle kahvikupin kanssa
vaihtamaan kuulumisia ja käymään työasioita läpi.


5. En ole ehtinyt lukea yhtään kirjaa valmiiksi!


Yleensä lukutahtini on kirja per kuukausi, mutta nyt en ole ehtinyt kirjaa käteen poimimaan kuin välillä iltaisin nukkumaan mennessä – ja edennyt sen sivun, max kahden verran ennen nukahtamista. Minulla on kesken kaksi kirjaa, Mari Jungstedtin dekkari ja Idiootit ympärilläni, sekä autossa Jo Nesbon äänikirja. Mikään ei oikein etene, ei edes se äänikirja, kun autoon istahdan oikeastaan vain kerran viikossa…


Ja silti, vaikka en saa yhtään kirjaa valmiiksi, olen neulonut näiden kahdeksan viikon aikana jo yhden villapaidan jämälangoista pihatöihin, yhdestä melko pitkästä neuletakista puuttuu enää toinen hiha ja samaan aikaan olen saanut jo lähes puolet valmiiksi lyhythihaisesta alpakkalangasta neulotusta villapaidasta!


Hain menneellä viikolla isommalle pojalle lupaa jäädä kotikouluun minun opetukseeni ensi viikon torstaista lähtien ja iloksemme lupa myönnettiin. Eli hieman taas erilaiseen arkeen on opettelu edessä, kun opetusvastuu koululta siirtyy kokonaan omille harteilleni tuleviksi viikoiksi.


Myönnän, että odotan positiivisellä jännityksellä kotikoulupäiviä, sillä nautin itsekin
uuden oppimisesta ja pojan kanssa
käydyistä keskusteluista oppiaineiden aiheista,
mutta ainoa, mikä hieman mietityttää
on jälleen kerran se ajan riittäminen
tähän kaikkeen…


Ilmoitin jo huhtikuussa päiväkotiinkin, että pienempi poika tulee näillä näkymin seuraavan kerran vasta elokuussa hoitoon, jos tilanne silloin jo sellainen, että normaaliin arkeen palaaminen voi alkaa. Eli herralla kaikkiaan sellainen kevyt ~5kk kevät-kesäloma päiväkodista! ….Kelpaisi itsellekin…


Ei mutta nyt on taasen hypättävä pihalle
ja käytävä tomaatin taimien kimppuun!


Olen jo kymmenisen taimea siirtänyt kasvihuoneeseen suuriin ruukkuihin, harsoihin käärittyinä, ja mokomat ovat nauttineet olostaan niin, että päätin taasen kuutisen taimea istuttaa syviin ruukkuihin ja kantaa kasvariin.


….Toivotaan, ettei tule holtiton takatalvi ja -10C pakkaset…


Onneksi tomaatin taimia on niin monta kymmentä ylimääräisenä, ettei ihan täysin kaadu kesän sato siihen, jos nämä varhain kasvariin viedyt yksilöt nuupahtavat!



Tsemppiä sinne kaikille tähän erikoiseen arkeen!



2 thoughts on “KORONAKOTOILUN AATOKSET [VIIKKO 8] JA TUVAN MÖBLEERAUS”

  • Tuo on kyllä niin totta, että erilaiset siirtymät vievät elämästä yllättävän paljon aikaa. Nyt sen vapautuvan ajan voi käyttää johonkin tärkeään, kuten kasveihin tai hitaampiin aamuihin. Itse olen puhunut ”lenkkipuheluita” ystävien kanssa eli sovimme ajan etukäteen ja ei muuta kuin reippailemaan kumpainenkin omissa maastoissaan samalla rupatellen. Muutenkin kävelylenkit ovat muodostuneet jo rutiiniksi. Kohta voisi alkaa jo vähitellen ottamaan juoksuaskeleitakin.

    • Olen myös miettinyt noita lenkkipuheluita parhaan ystäväni kanssa – hän asuu Etelä-Karjan puolella – mutta näin entisenä savolaisena puhelut karjalaisen kanssa yleensä muuttuvat hyvn lennokkaiksi ja voisivat olla liian äänekkäitä tänne Mäntsälän pienen kylän hiljaisille raiteille… 😀 Mutta ideana mahtava!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *