KUULUMISIA PUUTARHASTA – ja luopumisen tuskaa…

KUULUMISIA PUUTARHASTA – ja luopumisen tuskaa…

Kauhulla katselin viime viikon lopulla Facebookiin ladattuja ensilumen kuvia… Täällä Mäntsälän kulmilla tipahti syyskuussa muutamina öinä säät pakkaselle, mutta pääosin vielä melko lämpöisessä sadesäässä olemme saaneet kitkuttaa satokautta vielä hieman eteenpäin. Hieman on olo, että jatkoajalla mennään, sormi liipaisimella…


Pssst, aiemmat Omavaraisuus -postaukseni löydät näistä linkeistä:

HELMIKUU – Ajatuksia tulevaan puutarhavuoteen & puutarhapäiväkirja
MAALISKUU – Pihan ja puutarhan muutos vuosien aikana
HUHTIKUU – Esikasvatustyöt ja rakkaimmat puutarhakirjani
TOUKOKUU – Kevätkuulumiset pihasta
KESÄKUU – Marjaisa puutarha
HEINÄKUU – Eteneminen puutarhassa ja suosikkireseptini puutarhan antimista
ELOKUU – Kuulumiset puutarhasta ja pohdintaa sään vaikutuksesta omavaraisteluun
SYYSKUU – Kuulumisia puutarhasta ja kierrätysideoita kasvimaalta kasvihuoneeseen


Lokakuu – minulle kotipuutarhurin stressaavimpia kuukausia. Itse asiassa koko keittiöpuutarhan kasvukausi on minulle yhtä suurta vuoristorataa!


Ja tänä vuonna vihdoin ymmärsin, miksi välttelen ärtyneenä kaikkia puutarhan syystoimia!


Olen aina kevättalvella täynnä riemua tulevasta puutarhakaudesta; piirtelen istutussuunnitelmia, teen listoja hankittavista siemenistä ja taimista.


Esikasvatusvaiheen alussa olen puolestaan aivan pohjamudissa; ”Ei tämä onnistu kuitenkaan. Mikään ei kuitenkaan idä. Hirveää tuhlausta ostaa siemeniä ja multaa, kun hukkaan menee työ kuitenkin!” Ja joka vuosi olen hurjan tyytyväinen, kun kaikki itää ja purnukoissa vihertää – ”Tiesinhän minä sen, että tämä onnistuu!”


Toukokuun loppua kohti alan taas olla aivan kurkkua myöten täynnä ulos istuttamista odottavia taimia, jotka notkuen ovat vallanneet koko verannan ja vievät hurjasti aikaa kastelun merkeissä. Tänäkin keväänä pelkästään tomaatin taimia oli yli 40! …Siihen päälle kaikki muut taimet + yli sata huonekasvia, niin kastelukannun jatkeena saa seisoa pitkän tovin….!


Kesäkuusta heinäkuuhun olen aivan innoissani kasvimaan viherryksen määrää ihastellessa ja ensimmäisiä herkkuja omalta pihalta keräten. Kastelu aivan alkukesästä (harsojen avaaminen ja takaisin asettelu kiireisinä työaamuina, yök!) ja helteisimpään aikaan aiheuttaa pientä ahdistusta, erityisesti jos koetan poistua kotoa muutamaksi päiväksi. …Tarvitsisin kasteluautomaatin, ajastetun sadettimen edes hellekaudelle…


Elo- ja syyskuussa kastelutouhut alkavat helpottaa, kun pahimmat helteetkin väistyvät ja – normaaleina kesinä – sadettakin saadaan ajoittain. Tässä vaiheessa satoa alkaa jo tulla siinä määrin, että alkuinto säilömiseen alkaa hiipua ja hillojen keittäminen alkaa tuntua oikeasti työlle.


Syyskuun loppua kohti alankin jo hokea kuin mantraa, että tulisipa halla ja korjaisi loput…


Ja sitten saapuu lokakuu. Kuukausi, jolloin puutarha pitäisi laittaa vihdoin talvikuntoon.


Vetkuilen, vempuilen, en saa mitään aikaiseksi. Pyörin puutarhassa, teen näennäisesti jotain, mutta mitään konkreettista etenemistä ei tapahdu.


Olen aina ajatellut, että tässä kohtaa laiska perusluonteeni ottaa minusta vallan ja pitkän puutarhakauden jälkeen olen jo niin takki tyhjä kaikesta puutarhatouhusta, että ei enää vain ole paukkuja laittaa koko touhuun. Mutta….


….Tänä vuonna tajusin, että vitkutteluni puutarhan talvikuntoon laittamisessa onkin vain luopumisen tuskaa!


Se, että nostan kaikki viimeisetkin kasvit kasvimaalta ja siivoan lavat talvikuntoon, on kuin itselle myöntämisen merkki, että kesä on nyt todellakin ohi. Ja niin kauan kuin kasvimaalla on puuhaa ja jonkinlaista viherrystä – kiitos lehtikaalien, lanttujen ja palsternakan näin todellakin edelleen on – ei kesäkausi siis voi olla vielä loppu!


Se missä toiselle puutarhan syystyöt ovat iloista ja vapauttavaa touhuilua ennen talvilevolle käymistä, minulle se on eräänlaista surutyötä; luopumista kesästä ja hyvästelyä kasvukaudelle. Ja siksi siihen minun on niin vaikeaa tarttua!


Tietyllä tapaa tämän oivaltaminen helpotti fiilistä ja pystyn nyt paremmin ehkä tarttumaankin toimeen; koetan päästää irti siitä surutyömaisestä olosta ja keskityn enemmänkin kiittämään puutarhaani upeasta kasvukaudesta, hienosta sadosta ja siitä mielihyvästä, jota se minulle tänäkin vuonna tuotti!


Kasvimaalla nostamista edelleen odottelevat tosiaan viimeiset porkkanat, palsternakat, lantut, viimeiset purjot, lehtikaalit ja perunat.


Työn alla siis ainakin lanttulaatikot jouluksi, uunikasviksissekoituksia talveksi, purjojen siivutus ja pakastus keittoja varten, lehtikaalien kuivaaminen ja jauhaminen, sekä viimeisten perunoiden nostaminen.


Lisäksi kanalan syyssiivouksenkin (kuva alla) sain tehtyä syyskuussa ja kanoilla on näin ollen taas puhtaat tilat talven sisäkautta varten. Pehkut ’lannoitteineen’ kärräsin perunamaan kupeeseen odottamaan viimeisten perunoiden nostamista ja maan kääntämistä vielä kertaalleen ennen talvea.


Kanalan ulkoiluluukku pysyy edelleen auki ja neidit ulkoilevat innokkaasti kosteasta säästä huolimatta aitauksessaan, pian luukku täytyykin käydä sulkemassa jo öiksi, kun pakkasen puolelle yölämpötilat tipahtavat.


Omenapuut leikattiin niin ikään syyskuussa – siis puuvanhukset. Nuoret omenapuut saivat jäädä vielä kasvamaan sellaisenaan tänä syksynä.


Toista omenapuuta (kaksi vanhaa puuta siis keskellä pihaa) jouduttiin karsimaan isolla kädellä, sillä sitä olivat vahingoittaneet niin edelliskesän suuri satokausi kuin pihan maanmuokkauskone, joka vahingossa repi joitakin oksia työskennellessään omenapuiden ympärillä. Lisäksi osa oksista oli jo aivan pystyyn kuolleita karahkoja ja osa puolikuolleita, sisältä lahoja, joihin lehtiä oli silti tänä kesänä vielä kasvanut hieman kuin ihmeen kautta…


Hieman sellaista luopumisen tuskaa siis myös tämän toisen omenapuun kanssa, sillä sen jäljellä olevat vuodet tuntuvat olevan jo rajalliset.


Kasvihuoneessa edelleen tomaatit kasvavat ja kypsyvätkin, mitä en ymmärrä lainkaan – miten se on mahdollista?! Mitään lisälämmitintä siellä ei ole, mutta lämpötila on silti pysynyt yllättävän lämpimänä.


Seuraavana työlistalla on siis myös loppujen tomaattien raakileiden kerääminen sisälle kypsymään ja kasvihuoneen tyhjentäminen taimista. Voi olla, että ruukkujen peseminen jää tällä kertaa kevään askareeksi, sillä vesihanat on jo suljettu ja sadevesiastiastakin vettä saa enää vain alaosan hanan kautta – pumppu on jo pois käytöstä.


Maanmuokkaustyöt jatkuvat edelleen pihassamme, mutta nyt voi viimein todeta, että viimeisiä viedään!


Syksyn mittaan saimme viimeisetkin pengerrystyöt valmiiksi – ja mm. tontilta löytyneet suuret kivet hyötykäyttöön pengerryksissä. Rinnetonttimme on nyt neljässä tasossa ja pihassa on vihdoin rytmi ja muoto.


Oikein innolla odotan ensi kevättä, kun pääsen kukkapenkkien suunnitteluun uudessa vanhassa pihassamme!


****


Tälle näyttää puutarhassamme näin lokakuun alussa – omavaraisempaan elämään pyrkivässä elossamme!


Ohessa linkit muihin omavaraisuus -teemaan osallistuviin blogeihin ja heidän tämän kuun kuulumisiin:

Tsajut
Puutarhahetki
Varmuusvara
Sarin puutarhat
Sorakukka
Elämää korvessa
Rakkautta ja maan antimia
Riippumattomammaksi
Laura eli Javis
Caramellia
Harmaa torppa



17 thoughts on “KUULUMISIA PUUTARHASTA – ja luopumisen tuskaa…”

  • Sitä se on.. luopumisen tuskaa täälläkin.. vetkutin tomaattienkin poimintaa pakkasten yli.. ihmeellisesti ne säilyivät keskeneräisessä kasvihuoneessa pakkasöistäkin

    • Kun on niin suuren työn tomaattienkin eteen tehnyt, tuntuu niin tuskaiselle antaa periksi raakileiden kanssa – tahtoisin saada syötäviksi jokaisen pikkuisen kirsikkatomaatinkin! Ehkä tänä viikonloppuna nyt viimein annan periksi ja tyhjennän kasvihuoneenkin… 🙂

  • Ensilumi tosiaan säikäytti, huonosti olisi käynyt jos tänä vuonna olisi ollut kasvimaata hoidettavana. Tuntuu ettei aika riitä mihinkään muuhun kuin omenien käsittelyyn 😀 Tuo luopumisen tuska vs. kiitollisuus kesästä on hyvä oivallus, aloin itsekin miettiä mitkä minulle ovat niitä merkkejä että kesä on nyt oikeasti ohi. Vielä saa kuitenkin kerättyä kanoille vihreää pihalta kun iltapäivästä hakee voikukkaa ja vuohenputkea. Ja toisaalta olen nyt innoissani siitä että puut alkavat pudottaa lehtiä, pääsee tekemään lisää kompostikasoja! <3

    • Tuo on muuten totta; kanoille saa edelleen vihreät omasta pihasta! Selkeästi siis syksy ei ole vielä voiton puolella, vaikka täällä nyt viikolla aamuisin saattoi olla jopa -4,5C pakkasta…

      Sinulle on tullut siis hyvä omenasato? Hieman kateellisena täällä kotipuutarhuri, joka söi kaikkiaan kaksi omenaa omista puista – satoa ei vain kerta kaikkiaan tänä vuonna tullut. Onneksi on vielä mehuja tulevalle talvelle jäljellä viime syksyltä.

  • Minullakin menee fiilikset vähän vuoristorataa näiden puutarha juttujen kanssa. Tuntuu, että koko kevätpuoliskon tihkun intoa ja keskikesällä kyllästyn ainaiseen kasteluun. Satoakaan ei vielä hirveästi saa ja kastella täytyy silti. Sitten elokuun lopussa alkaa säilöminen mikä on taas mukavaa ensimmäiset kaksi viikkoa kunnes kyökissä hyöriminen alkaa riittämään. Minulla syystöissä vitkastelu on ihan puhdasta kiinnostuksen puutetta ja siksipä siirtolapuutarhamökkeily onkin juuri hyvä ratkaisu tällaiselle tuuliviirille. Talveksi saa vetäytyä muihin juttuihin ja yleensä uuden vuoden aikoihin alkaa taas siemenpussit kovasti kiinnostamaan. Tsemppiä meille molemmille syystöihin! 😀

    • Kuulostaa niin tutulle! Mietin jopa tuossa keväänä eräänä, että jos vain jättäisin kasvimaatouhut väliin, kun remontti oli vielä pahimmillaan päällä, mutta en lopulta mahtanut itselleni mitään ja kasvimaa oli lopulta perinteiseen malliin tupaten täynnä…! 🙂 Joskus haaveilemme kesämökistä, mutta niin kauan kuin nämä puutarhatouhut ovat näin lähellä sydäntä, ei siitäkään oikein tulisi mitään, sillä kyllähän kasvimaa sitoo kesäkuukausina sinut tiukasti kastelukannun varteen.

      Täällä kovasti odottelemme jo pysyvää lumikerrosta, että voi vihdoin hyvällä omatunnolla tiputtaa puutarhahanskat käsistä ja kaivautua sisätiloihin talvilevolle – keräämään voimia ja inspiraatiota tulevaan kevääseen ja kesään. <3

  • Eiih! Minäkin haluan niin paljon tilaa että voin kasvattaa 40 tomaatin tainta! Tila loppuu kesken ja karvaperkeleet syö niitä jos taimet eivät ole lukossasäpissäpiilossa!

    Tuohon lavojen talviteloille laittamiseen samaistun. Vaikka sato on korjattu niin en ole halunnut koskea niihin muuten. Meillä pitäisi lavoja hiukan vielä nostattaa korkeammalle ja lisätä multaa mutta siirtelen tätäkin operaatiota kokoajan

    • Haaveilin kasvihuoneesta niin monta vuotta, että nyt kun viimein oli mahdollisuus sellainen hankkia ja piha antoi myöten tilan puolesta, niin meille rakentui keväällä 18m2 kaarikasvihuone. <3 Rakastan sitä! Mutta faktahan on, että aivan sama paljonko niitä neliöitä on, ne ovat kuitenkin aina tupaten täynnä - ainakin minulla! Jos on tilaa, niin intoudun laittamaan sitten moninkertaisesti taimiakin - koska on tilaa! Ja sitten ei enää olekaan tilaa... 😀

  • Tunnistan myös jollain tapaa tuon luopumisen tuskan 🙂 Juuri katselin kasvarissa tomaatteja ja surin, että pitäisi nekin jo korjata pois ja hyväksyä vaan se tosiseikka, ettei niissä killuvista pikkusormen kynnen kokoisista raakileista enää mitään tule. Että se on tässä nyt tältä erää, ja ensi keväänä taas aloitetaan homma alusta 😀 Toisaalta on kyllä ihanaa, että kasvukausi on tältä erää taas tapulteltu ja talven saa huilata ennen kuin tätä lystiä taas riittää.

    Ihanaa syksyä sinne!

    • Ajattelin nyt viikonloppuna viimein valita taisteluni ja kerätä kasvarista ne raakileet, joista voisi vielä kypsyä sisällä syötäviä ja huonolla omatunnolla kantaa loput kompostiin… Sydämeen sattuu, niin paljon niiden eteen on töitä tehnyt, ettei tekisi mieli antaa periksi! Mutta kuten tuolla aiemmassa kommentissa kerroin, täällä on ollut jo -4,5C pakkasia aamuisin töihin lähtiessä, joten kai sitä nyt on jo viimein nöyrryttävä ja annettava periksi – ei ne tomaatit enää siellä kasvihuoneessa kypsy.

      Olen jo valmistautunut talven lepokauteen suunnittelemalla lukuisia kirjan ja neuletyön kanssa vietettäviä hetkiä sohvalla pönttöuunin lämmössä. <3 Se lohduttaa tässä luopumisen tuskassa. 😉

      Ihanaa syksyä sinulle myös!

  • Ihanat nuo pengerrykset! Erityisesti pidän tuosta tiilimuurista. Se tuo mieleen elokuun aurinkoiset päivät ja tiiliin varastoituvan lämmön, joka tuntuu muuria vasten istuvan ja luopumisen tuskaansa mietiskelevän puutarhurin selkää vasten.

  • Kuulostaa niin tutulta tuo kuvauksesi lokakuun pihatöihin tarttumisesta. Meillä lunta tuli jo viikko sitten ja silloin iski vähän paniikki, kun paljon oli vielä tekemättä. Viikonloppuna saimme onneksi hommia hyvin eteenpäin. Jänisverkot pitäisi vielä virittää ja kasvihuone ja loput ruukut pestä, ja sitten olisi melko lailla valmista. Mukavaa lokakuuta!

    • Auts, tosiaan, jänisverkot – siinäpä homma, joka ei saa päästä unohtumaan! Kiitos siis muistutuksesta! <3

      Minä tein laiskan päätöksen kantaa ruukut varastoon mullasta puhtaaksi kopisteltuina tänä syksynä ja sitten pesun jätän kevään lämpimiin aurinkoisiin päiviin. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *