KUULUMISIA PUUTARHASTA – ja luopumisen tuskaa…

KUULUMISIA PUUTARHASTA – ja luopumisen tuskaa…

Kauhulla katselin viime viikon lopulla Facebookiin ladattuja ensilumen kuvia… Täällä Mäntsälän kulmilla tipahti syyskuussa muutamina öinä säät pakkaselle, mutta pääosin vielä melko lämpöisessä sadesäässä olemme saaneet kitkuttaa satokautta vielä hieman eteenpäin. Hieman on olo, että jatkoajalla mennään, sormi liipaisimella…


Pssst, aiemmat Omavaraisuus -postaukseni löydät näistä linkeistä:

HELMIKUU – Ajatuksia tulevaan puutarhavuoteen & puutarhapäiväkirja
MAALISKUU – Pihan ja puutarhan muutos vuosien aikana
HUHTIKUU – Esikasvatustyöt ja rakkaimmat puutarhakirjani
TOUKOKUU – Kevätkuulumiset pihasta
KESÄKUU – Marjaisa puutarha
HEINÄKUU – Eteneminen puutarhassa ja suosikkireseptini puutarhan antimista
ELOKUU – Kuulumiset puutarhasta ja pohdintaa sään vaikutuksesta omavaraisteluun
SYYSKUU – Kuulumisia puutarhasta ja kierrätysideoita kasvimaalta kasvihuoneeseen


Lokakuu – minulle kotipuutarhurin stressaavimpia kuukausia. Itse asiassa koko keittiöpuutarhan kasvukausi on minulle yhtä suurta vuoristorataa!


Ja tänä vuonna vihdoin ymmärsin, miksi välttelen ärtyneenä kaikkia puutarhan syystoimia!


Olen aina kevättalvella täynnä riemua tulevasta puutarhakaudesta; piirtelen istutussuunnitelmia, teen listoja hankittavista siemenistä ja taimista.


Esikasvatusvaiheen alussa olen puolestaan aivan pohjamudissa; ”Ei tämä onnistu kuitenkaan. Mikään ei kuitenkaan idä. Hirveää tuhlausta ostaa siemeniä ja multaa, kun hukkaan menee työ kuitenkin!” Ja joka vuosi olen hurjan tyytyväinen, kun kaikki itää ja purnukoissa vihertää – ”Tiesinhän minä sen, että tämä onnistuu!”


Toukokuun loppua kohti alan taas olla aivan kurkkua myöten täynnä ulos istuttamista odottavia taimia, jotka notkuen ovat vallanneet koko verannan ja vievät hurjasti aikaa kastelun merkeissä. Tänäkin keväänä pelkästään tomaatin taimia oli yli 40! …Siihen päälle kaikki muut taimet + yli sata huonekasvia, niin kastelukannun jatkeena saa seisoa pitkän tovin….!


Kesäkuusta heinäkuuhun olen aivan innoissani kasvimaan viherryksen määrää ihastellessa ja ensimmäisiä herkkuja omalta pihalta keräten. Kastelu aivan alkukesästä (harsojen avaaminen ja takaisin asettelu kiireisinä työaamuina, yök!) ja helteisimpään aikaan aiheuttaa pientä ahdistusta, erityisesti jos koetan poistua kotoa muutamaksi päiväksi. …Tarvitsisin kasteluautomaatin, ajastetun sadettimen edes hellekaudelle…


Elo- ja syyskuussa kastelutouhut alkavat helpottaa, kun pahimmat helteetkin väistyvät ja – normaaleina kesinä – sadettakin saadaan ajoittain. Tässä vaiheessa satoa alkaa jo tulla siinä määrin, että alkuinto säilömiseen alkaa hiipua ja hillojen keittäminen alkaa tuntua oikeasti työlle.


Syyskuun loppua kohti alankin jo hokea kuin mantraa, että tulisipa halla ja korjaisi loput…


Ja sitten saapuu lokakuu. Kuukausi, jolloin puutarha pitäisi laittaa vihdoin talvikuntoon.


Vetkuilen, vempuilen, en saa mitään aikaiseksi. Pyörin puutarhassa, teen näennäisesti jotain, mutta mitään konkreettista etenemistä ei tapahdu.


Olen aina ajatellut, että tässä kohtaa laiska perusluonteeni ottaa minusta vallan ja pitkän puutarhakauden jälkeen olen jo niin takki tyhjä kaikesta puutarhatouhusta, että ei enää vain ole paukkuja laittaa koko touhuun. Mutta….


….Tänä vuonna tajusin, että vitkutteluni puutarhan talvikuntoon laittamisessa onkin vain luopumisen tuskaa!


Se, että nostan kaikki viimeisetkin kasvit kasvimaalta ja siivoan lavat talvikuntoon, on kuin itselle myöntämisen merkki, että kesä on nyt todellakin ohi. Ja niin kauan kuin kasvimaalla on puuhaa ja jonkinlaista viherrystä – kiitos lehtikaalien, lanttujen ja palsternakan näin todellakin edelleen on – ei kesäkausi siis voi olla vielä loppu!


Se missä toiselle puutarhan syystyöt ovat iloista ja vapauttavaa touhuilua ennen talvilevolle käymistä, minulle se on eräänlaista surutyötä; luopumista kesästä ja hyvästelyä kasvukaudelle. Ja siksi siihen minun on niin vaikeaa tarttua!


Tietyllä tapaa tämän oivaltaminen helpotti fiilistä ja pystyn nyt paremmin ehkä tarttumaankin toimeen; koetan päästää irti siitä surutyömaisestä olosta ja keskityn enemmänkin kiittämään puutarhaani upeasta kasvukaudesta, hienosta sadosta ja siitä mielihyvästä, jota se minulle tänäkin vuonna tuotti!


Kasvimaalla nostamista edelleen odottelevat tosiaan viimeiset porkkanat, palsternakat, lantut, viimeiset purjot, lehtikaalit ja perunat.


Työn alla siis ainakin lanttulaatikot jouluksi, uunikasviksissekoituksia talveksi, purjojen siivutus ja pakastus keittoja varten, lehtikaalien kuivaaminen ja jauhaminen, sekä viimeisten perunoiden nostaminen.


Lisäksi kanalan syyssiivouksenkin (kuva alla) sain tehtyä syyskuussa ja kanoilla on näin ollen taas puhtaat tilat talven sisäkautta varten. Pehkut ’lannoitteineen’ kärräsin perunamaan kupeeseen odottamaan viimeisten perunoiden nostamista ja maan kääntämistä vielä kertaalleen ennen talvea.


Kanalan ulkoiluluukku pysyy edelleen auki ja neidit ulkoilevat innokkaasti kosteasta säästä huolimatta aitauksessaan, pian luukku täytyykin käydä sulkemassa jo öiksi, kun pakkasen puolelle yölämpötilat tipahtavat.


Omenapuut leikattiin niin ikään syyskuussa – siis puuvanhukset. Nuoret omenapuut saivat jäädä vielä kasvamaan sellaisenaan tänä syksynä.


Toista omenapuuta (kaksi vanhaa puuta siis keskellä pihaa) jouduttiin karsimaan isolla kädellä, sillä sitä olivat vahingoittaneet niin edelliskesän suuri satokausi kuin pihan maanmuokkauskone, joka vahingossa repi joitakin oksia työskennellessään omenapuiden ympärillä. Lisäksi osa oksista oli jo aivan pystyyn kuolleita karahkoja ja osa puolikuolleita, sisältä lahoja, joihin lehtiä oli silti tänä kesänä vielä kasvanut hieman kuin ihmeen kautta…


Hieman sellaista luopumisen tuskaa siis myös tämän toisen omenapuun kanssa, sillä sen jäljellä olevat vuodet tuntuvat olevan jo rajalliset.


Kasvihuoneessa edelleen tomaatit kasvavat ja kypsyvätkin, mitä en ymmärrä lainkaan – miten se on mahdollista?! Mitään lisälämmitintä siellä ei ole, mutta lämpötila on silti pysynyt yllättävän lämpimänä.


Seuraavana työlistalla on siis myös loppujen tomaattien raakileiden kerääminen sisälle kypsymään ja kasvihuoneen tyhjentäminen taimista. Voi olla, että ruukkujen peseminen jää tällä kertaa kevään askareeksi, sillä vesihanat on jo suljettu ja sadevesiastiastakin vettä saa enää vain alaosan hanan kautta – pumppu on jo pois käytöstä.


Maanmuokkaustyöt jatkuvat edelleen pihassamme, mutta nyt voi viimein todeta, että viimeisiä viedään!


Syksyn mittaan saimme viimeisetkin pengerrystyöt valmiiksi – ja mm. tontilta löytyneet suuret kivet hyötykäyttöön pengerryksissä. Rinnetonttimme on nyt neljässä tasossa ja pihassa on vihdoin rytmi ja muoto.


Oikein innolla odotan ensi kevättä, kun pääsen kukkapenkkien suunnitteluun uudessa vanhassa pihassamme!


****


Tälle näyttää puutarhassamme näin lokakuun alussa – omavaraisempaan elämään pyrkivässä elossamme!


Ohessa linkit muihin omavaraisuus -teemaan osallistuviin blogeihin ja heidän tämän kuun kuulumisiin:

Tsajut
Puutarhahetki
Varmuusvara
Sarin puutarhat
Sorakukka
Elämää korvessa
Rakkautta ja maan antimia
Riippumattomammaksi
Laura eli Javis
Caramellia
Harmaa torppa