DIY EKOLOGISUUS OMAVARAISUUS PUUTARHA / GARDEN

Puutarhapäiväkirja ja ajatuksia tulevaan puutarhavuoteen



Puutarhavuoteen valmistautuminen on tässäkin tuvassa aloitettu huolellisen suunnittelun merkeissä.


Hieman kateellisena olen sivusta toisia blogeja ja Instagram -tilejä seurannut, kuinka esikasvatuspuuhat tuntuvat toisilla olevan jo täydessä vauhdissa – itse en ole edes taimimultaa vielä ostanut, saati kunnon inventaariota siemenille tehnyt!


…Vuosia minulla kesti oppia malttamaan mieleni ja aloittamaan esikasvatus vasta reilusti kevään puolella; viime keväänä maltoin jo odottaa maaliskuun alkuun ja tänä keväänä taasen tuntuu, etten ehdi edes pääsemään alkuun ennen maaliskuun puoliväliä!


Hyvin suunniteltu on siis jo melkein tehty, eikö vain?! 😉


Viime syksynä, innostuneena erilaisten muistikirjojen tuunaamisesta, väkersin itselleni puutarhapäiväkirjan. Olin ostanut tämän käsinsidotun vihkon vuosia sitten odottamaan täydellistä käyttökohdetta – ja syksyllä se taipui täydellisesti kahden satokauden muistioksi!


Onnekseni jo viime satokauden päätteeksi kirjoitin ylös kaikki oppini viime keväästä ja kesästä, sillä näin helmikuussa olen jo autuaan unohtanut kaiken; kuinka porkkanantaimeni meinasivat hukkua kehäkukkien alle tai amppelitomaatti nuupahtaa liian pieneen ruukkuun…


Olin jopa laittanut talteen tomaatin siemenien pakkauksen, jotta osaisin ostaa juuri samoja tänäkin keväänä – tuo lajike tuotti elämäni ensimmäisen kunnollisen tomaattisadon, ja vielä avomaalla! …Toki viime kesäkin oli kaikin puolin omalaatuinen…


Haavelista tänä vuonna kasvatettavista lajikkeista kasvaa joka kerta puutarhapäiväkirjan ääreen istahtaessa. Listalla ovat ne klassikot, joita ilman en osaisi kasvimaata pitää (porkkanat, perunat, kurpitsa, kesäkurpitsa, pinaatti, pensaspapu….), mutta myös viime kesän inspiroimia lajeja, kuten lehtikaali ja vesimeloni.


Lisäksi hankintalistalle nousivat pensasmustikat (nämä jäivät viime kesän kiireissä hankkimatta), ja vastaavasti ensi kesälle jätän suosiolla puutarhavadelmien taimet. Pihan muokkaus jatkuu vielä tämän vuoden, joten vadelmien istutuskohdaksi suunniteltu nurkkaus puutarhassa jää vielä myllerryksen alle.


Osa puutarhavuoden suunnittelua on myös edellisten vuosien lajikekarttoihin tutustuminen uudelleen ja tulevan kesän kylvöjen suunnittelu. Pyrin toteuttamaan kiertoa kasvimaallani, jolloin maa kasvatuslavoissa pysyisi mahdollisimman ravinteikkaana luonnostaan.


Syksyisin jätän kasvimaalle myös kaikki paljokasvien (herneet, pavut…) varret lumien alle maatumaan ja keväällä mullan pehmetessä myllään ne lavoissa mullan sekaan lisäravinteeksi.


Hankinnassa oleva kompostori ei vielä tälle kesälle tuota ravinteikasta multaa puutarha- ja biojätteistä, mutta kanalan syyssiivouksen yhteydessä avokasvimaahan lisäravinteeksi satokauden jälkeen kannettu pehku on saanut maatua talven yli ja keväällä käännetään puutarhatraktorin avulla mullan sekaan.


Viime kesää on siis kovasti muisteltu ja tulevaa puutarhavuotta hieman suunniteltu, mutta vasta todella ajatuksen tasolla… Töissä tuleva kuukausi (tai oikeastaan puolitoista) on niin kuormittava, etten tiedä ehdinkö tai edes jaksanko vielä helmikuun aikana tarttua toimeen.


Toisaalta viime vuonnakin maaliskuun alussa ehdin valitsemieni lajikkeiden kanssa mukaan esikasvatukseen loistavasti, eli koetan ottaa kasvimaan asiat ilman stressiä ja suorituspaineita.


…Jos ehtisin helmikuun aikana tekemään sen siemeninventaarion ja päättämään lajikkeet, niin sanoisin olevani voiton puolella. 😉


Tämä postaus on osa omavaraisuus -teemalla kirjoitettua sarjaa, johon ovat osallistuneet mm. nämä alla olevat blogit:



Tsajut https://tsajut.fi/kuulumisia-ja-suunnitelmia/

Harmaa torppa https://www.harmaatorppa.fi/2019/02/omavaraisuutta-vuonna-2019-osa-1.html

Riippumattomammaksi https://riippumattomammaksi.blogspot.com/2019/01/projekti-omavaraisempi-elama-2019.html

Urban farming https://finlandurbanfarming.blogspot.com/2019/02/omasta-maasta-omalle-perheelle.html

Korkeala https://www.korkeala.fi/omavaisuus-sarjan-aloitus-vuodelle-2019/

Maalaiskaupungin piha https://maalaiskaupunginpiha.blogspot.com/2019/02/talven-kuulumisia-ja-suunnitelmia.html

Pienenpieni farmi https://pienenpienifarmi.com/?p=353

Palokankaan pientila https://palokankaanpientila.blogspot.com/2019/02/talven-kuulumiset-ja-tulevan-kauden.html

Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2019/02/omavaraistelevaa-elamaa-2019-osa-1.html

Iso-Orvokkiniitty http://iso-orvokkiniitty.fi/blog/suunnitelmia-kesalle/

Metsäläisten elämää https://metsalaistenelamaa.blogspot.com/2019/02/omavaraisempaa-elamaa-2019-osa-1.html

Torpan Tyttö http://torpantytto.com/2019/01/31/omavaraistelua-vuonna-2019

Caramellia https://caramellia.fi/suuret-lupaukset-kasvukaudelle-2019/

Varmuusvara https://varmuusvara.blogspot.com/2019/02/talven-kuulumiset-tulevan-kauden.html

Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2019/02/suunnittelua-omavaraisuus-kotipihalla.html

Mrs Sinn https://mrssinn.blogspot.com/2019/02/iloa-kasvukauteen-2019-joy-for-next.html

Villa Koira https://kah-villakoira.blogspot.com/2019/02/omavaraisuussuunnitelmia-vuodelle-2019.html

Jovelan talopäiväkirja https://jovelassa.blogspot.com/2019/02/ajatuksia-omavaraisuudesta.html

Luomulaakso https://luomulaakso.fi/kevaan-marjapensassuunnitelmat/

Villa Koira https://kah-villakoira.blogspot.com/2019/02/omavaraisuussuunnitelmia-vuodelle-2019.html

Laura eli Javis https://lauraelijavis.wordpress.com/2019/02/04/askeleitani-kohti-omavaraisuutta-suunnitelmat

Airot ulapalla https://airotulapalla.blogspot.com/2019/02/haaveita-ja-suunnitelmia-omavaraisempi.html

Saatat myös pitää...

25 kommentti

  1. […] Mrs Sinn Villa Koira Jovelan talopäiväkirja Laura eli Javis Airot ulapalla Villa Valtaus  Villakotiranta Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä […]

  2. says:

    Mä voin olla tuplakateellinen. Esikasvatus on aloittamatta, eikä mulla ole tollasta SUPERHIENOA vihkoakaan!! 🙂 Ihanan näköinen suunnitelma <3

    1. Voi kiitos! <3 Täällä tuskailen tuon esikasvatuksen kanssa, kun tuntuu etten siemenostoksille ehdi missään välissä...! Katsotaan, pakotanko tänään lapset kanssasi kauppaan pussukoita ihmettelemään... 😀

  3. says:

    Ihailin tuota vihkoa jo instassa ja se on aivan huikean ihana. Suunnitelma kuulostaa hyvältä ja jään innolla seuraamaan sen etenemistä 🙂

    1. Hei Kaima! Ja kiitos kauniista sanoista! <3 Tänään taas aloitin vapaapäivän aamun puutarhapäiväkirjan parissa; hahmottelin kylvösuunnitelmaa ja kirjailin siemenille ostoslistaa. Hieman taas innostuin tulevasta keväästä...! 😉

  4. Susa says:

    Olen jo aiemminkin ihaillut siun blogin visuaalista ilmettä. Todella kauniita kuvia. Laitathan kuvia kesällä myös itse kasvimaasta. Se on varmasti yhtä kaunis.

    1. Kiitos Susa! <3 Ehdottomasti tulossa valokuvia kasvimaasta kesän aikana - viime kesä meni niin remontin merkeissä vielä, että kasvimaalla en meinannut ehtiä kuvaamaan lainkaan! Puutarhassakin myllerrystä vielä tulossa tänä kesänä ja toivottavasti ehdin lavapuutarhan käytävät viimeistelemään soraamalla heti keväästä. 🙂

  5. says:

    Oi miten kaunis vihko. Hyvin suunniteltu on jo melkein valmiiksi tehty, vai miten se sanonta menikään. Satoisaa vuotta teille!

    1. No juuri näin! 🙂 Itse asiassa juuri raapustelin viljelysuunnitelmaa ja kirjoitin ostoslistaa siemenille – ja tajusin samalla, että stressi pois! Olen kasvimaalle suunnittelemieni lajikkeiden kanssa vielä hyvissä ajoin liikkeellä! 🙂

      Ihanaa kevättä ja tulevaa puutarhakesää sinulle! <3

  6. says:

    Voi juku tuota muistikirjaa! Minä en saa omasta käsialastani selvää jos jotain yritän käsin tehdä. Alustavia suunnitelmia hahmottelin A3 papereille viljelykarttojen muodossa. Jonkinlainen järkevämpi systeemi olisi kuitenkin tarpeen nyt kun kasvatuspaikkoja on enemmän, pian ei muistikapasiteetti riitä että mitä on missäkin 😀

    1. …Mä olen todennut, että jos en jo kylvövaiheessa kirjoita ylös, mitä lopulta (suunnitelmista huolimatta) päädyin mihinkin lavaan kylvämään, niin kohta olen autuaan pihalla siitä, mitä mistäkin lavasta pitäisi rueta kasvamaan! 😀 Siksi tuohon puutarhapäiväkirjaan tulee se kylvösuunnitelma ja sitten erikseen vielä se lopullisesti toteutunut kylvökartta.

  7. Liityn joukon jatkoksi hehkuttamaan muistikirjaasi, aivan upea! Tuo lajikekartta on myös nerokas juttu, esimerkiksi vuoroviljelyssä tuollainen olisi ihan must juttu. Itse söhertelen muistiinpanoni aina epämääräisille lapsen piirrustusvihosta revityille lippulappusille, joista en saa itsekään selvää ja jotka hukkuvatkin alta aikayksikön 😀 Hyvä jos edes samana kasvukautena muistan mitä kylvin mihinkin, saatika sitten kun seuraava kausi tulee ja pitäisi jälleen ryhtyä suunnittelemaan uusia kylvöjä… Ehkäpä nyt nappaan tästä ideaa ja inspiraatiota, ja teen tänä vuonna vähän järjestelmällisemmät suunnitelmat 🙂

    Todella mielenkiintoisilta vaikuttavat nuo suunnitelmasi muutenkin, innolla odotan pääseväni tämän sarjan kautta näkemään, kuinka ne etenevät!

    1. Jäin aamulla miettimään, mihin ihmeeseen olen piilottanut edellisten vuosien lajikekartat, jotka ovat ruutupaperipiirroksina jossain todella hyvässä paikassa tallessa… 😀 Pitäisi kaivaa ne esiin ja taitella tuonne puutarhapäiväkirjan sisälle askartelemaani taskuun talteen.

      Haaveilen siitä, että kun joku päivä saan työhuoneen kuntoon, teen sinne suuren muistitaulun, johon voin ensimmäisen kylvösuunnitelman merkitä vaihdettavin ja siirreltävin tarralapuin. Ja sitten, kun lajikkeet on kylvetty, ’piirtäisi puhtaaksi’ kartan puutarhapäiväkirjaan! 🙂

  8. Kylläpä on ihana ja selkeä muistiinpanovihkonen kylvöille ja tuloksille. Wau! Kompostointiin suosittelen bokashia avuksi, nopeuttaa prosessia melkoisesti.

    1. Hei, en ollut kuullutkaan tuosta bokashiasta – pitääpä googlata. Kiitos vinkistä!! 🙂

  9. Onpa todella kaunis kirjanen! Hyvin olet merkannut asiat ylös, helpottaa kummasti tulevia suunnitelmia, kun kaikki on tarkkaan kirjattu talteen.

    1. Kiitos! <3 Onneksi kirjoitin viime syksynä jo oppini menneestä satokaudesta ylös, sillä en olisi enää muistanut puoliakaan! 🙂

  10. Aivan ihanasti olet jo suunnitellut tulevaa kasvukautta. Onko tämä sinun muistikirja vuosittaisessa käytössä vai onko sinulla joka vuodelle oma muistikirja?

    1. Hei! Tähän puutarhakirjaan mahtuu nyt kaksi satokautta eli 2019 & 2020. Eli ensi kesänä on jo käsillä uuden täydellisen vihkon metsästys 2021 päiväkirjaa varten. 😉

  11. Tuula/Maalaiskaupungin piha says:

    Siis aivan ihana tuo muistiinpanosysteemi. Mahtava lista kaikesta mitä haluat kasvattaa,

    1. …Ja tuntuu, että lista vaan kasvaa, kun aloin hahmottelemaan kylvösuunnitelmaa – ja vähintään tuplaantuu, kun pääsen siemenhyllylle kauppaan! 😀

  12. Tuo puutarhasuunnitelmakirja on NIIN ihana! Olen haljeta kateudesta 😀 <3

    1. Voi kiitos kauniista sanoistasi! <3 Myönnettävä on, että tänä keväänä - tämän puutarhapäiväkirjan kanssa - viljelysuunnitelman teko on ollut hauskaa! 🙂

  13. […] Airot ulapalla, Caramellia, Harmaa torppa, Iso-Orvokkiniitty , Jovelan talopäiväkirja, Korkeala,Laura eli Javis, Luomulaakso, Maalaiskaupungin piha, Metsäläisten elämää, Mrs Sinn, Palokankaan pientila, Pienenpieni farmi, Rakkautta ja maanantimia, Riippumattomammaksi, Sarin puutarhat,  Torpan Tyttö, Tsajut, Urban farming, Varmuusvara, Villa Koira, Villa Valtaus, Villa Kotiranta, […]

Vastaa käyttäjälle Satu / Villa Kotiranta Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *