Syyslomalta energiaa arkeen

Syyslomalta energiaa arkeen

Onnistuin koko perheen iloksi säästämään kesältä lomapäiviä lapsien syyslomaviikolle ja saimme näin mahdollisuuden lähteä poikien kanssa kolmestaan viiden päivän automatkalle Itä-Suomeen.


Yleensä visiittimme mummolaan Pohjois-Savoon joudutaan mahduttamaan arkiviikonloppuihin ja vasta kesälomilla ehdimme viettämään useamman päivän lapsuudenkotini maisemissa.


Mikä ilo ja riemu siis pojille päästä neljäksi päiväksi ja neljäksi yöksi ukin ja mummon luo!


Tästä syysretkestä mummolaan alkaa jo tulla perinne, ja tänäkin vuonna ehdimme paikalle oikeaan aikaan auttamaan ukkia puutarhan haravointiurakassa.


Ilo huomata miten viime syksystä taas olivat lapset kasvaneet ja haravointityökin sujuu yhteistuumin jo melko mutkattomasti.


…Ja tänä syksynä kasvaminen sai aivan uusia ulottuvuuksia, kun vuosien mittailun jälkeen vihdoin totesimme isomman poikani kasvaneen pituudessa mummosta ohi!


Lapsuudenkotini on täydellinen pakopaikka arjen kiireistä ja mm. koukuttavasta sosiaalisesta mediasta ja muusta viestintätulvasta
; talo kun sijaitsee erikoisessa katvealueessa, jossa esimerkiksi mieheni puhelinliittymällä ei voi edes soittaa kuin hätäpuheluita.


Oma henkilökohtainen puhelimeni siellä toimii puheluiden osalta, mutta esimerkiksi internet -yhteyttä en juurikaan saa, ellen poistu kauemmas talosta, esimerkiksi muutaman sadan metrin päähän rantaan.


Lapsuudenkotini on myös siitä erikoinen paikka nykymaailmassa, ettei sinne ole hankittu minkäänlaista internet -yhteyttä vaativaa laitetta! Kahdeksankymppisillä vanhemmillani on televisio ja postilaatikkoon tipahtaa aamuvarhain Savon Sanomat. Ja radio – sieltä kuulee uutiset myös! Mitä muuta ihminen oikeastaan tarvitseekaan?!


Itse kun olen jo perinteisestä televisiostakin pitkälti luopunut…


Hieman ristiriitaisin tuntein lähdin töistä viikoksi lomalle ja suuntasin auton tuonne Kuopion sivukylälle – Joensuusta lähteen, Kuopiosta pohjoiseen – sillä tiesin, että joutuisin suosiolla myös jättämään työasiat ’heitteille’, eli siis toisten harteille, ollessani viikon tavoittamattomissa.


Podin samanaikaisesti todella huonoa omatuntoa tavoittamattomiin menemisestä ja toisaalta taasen salaa suurta helpotustakin – mistä taas vuorostaan koin huonoa omatuntoa – sillä tunnustan olevani sen verran pahasti työorientoitunut, että välillä on vaikeaa päästää irti.


Eikä irti päästämisen vaikeus ole siinä, etteikö hommat kovien ammattilaisten voimin poissa ollessani etenisi, vaan enemmänkin omassa vaikeudessa päästää langoista irti ja olla hetki tarpeeton!


Mutta jälleen kerran tämä syyslomaviikko palautti mieleen sen, että ne kaikkein eniten minua tarvitsevat eivät ole siellä konttorilla, vaan täällä kotosalla.


Viisi päivää omassa savolaisessa kuplassa lasten ja isovanhempien kanssa teki todella hyvää – ja oli sitä, mitä olin kaivannutkin!


Touhuina ulkopuuhat, joululahjasukkien neulominen, äidin leipomuksilla herkuttelu, holtiton kahvinjuonti, isän kanssa höpöttelyhetkien vietto, lasten kanssa leikkiminen, hyvän kirjan ja hömppälehtien lukeminen – ja ihan vaan oloasussa laiskottelu.


Yksi syysloman kohokohtia oli eräs ulkoiluretki rantaan lasten kanssa, kun isompi poikani löysi valokuvaamisen riemun!


Kävimme monena päivänä rannassa, lähimetsässä ja ihan vain pihamaalla ihmettelemässä syksyistä luontoa kameran linssin läpi – ja mitä huikeita valokuvia noilta retkiltä tallentuikaan!


Palaan vielä erillisen luontokuvapostauksen merkeissä jakamaan poikani ja minun ottamia valokuvia lapsuudenmaisemistani, vinkvink!



Tuntuu, että täällä etelämmässä, Mäntsälän kulmilla kaunein ruska olisi jo ohi; vaahterat ovat pudottaneet jo lehtensä ja yleisilme alkaa olla enemmän ruskean- kuin keltaisen tai punertavan sävyinen. Rapsakan raikkaat syyskelit ovat olleet vähissä ja vesisateet ovat säestäneet eloamme tänä syksynä näillä leveyksillä.


Kuopion kulmilla taasen ruska oli edelleen todella kaunis. Puiden lisäksi mm. isäni puutarhan pensasmustikat olivat upeassa punaisessa väriloistossa.


En malta odottaa ensi syksyä, kun vihdoin omaankin pihaan syksyisiä sävyjä saadaan pensasmustikan voimin!



Perjantaina aamusta pakkasin pojat autoon ja hurautimme Pohjois-Savosta Etelä-Savon kautta kurvaten Etelä-Karjalaan, missä vietimme päivän parhaan ystäväni ja rakkaan kummityttöni kanssa.


Vaikka elämä on vienyt meidät molemmat Lahdessa yhdessä tiiviisti vietettyjen lähes parin vuosikymmenen jälkeen eri puolille Suomea, ei ystävyys ja sisaruusmainen yhteys katoa minnekään.


Poikani ovat ystäväni kummilapsia ja päinvastoin, ja kuten olen aiemmin kertonutkin, on paras ystäväni lapsilleni kuin toinen äiti. Pienempi poikani totesikin perjantai-iltana lähtöä kotiin tehdessä, että kummityttöni on hänelle kuin pikkuveli. 🙂


Sielujen sukulaisuus ja perheen määritelmä ei katso verisiteitä.


Mutta mikä mahtava lomaviikko!


Tuo ylläoleva valokuva, jonka isompi poikani nappasi meistä eräällä valokuvausretkellä, kuvaa sitä tunnelmaa, joka minulla on tämän viikon jäljiltä:


Tekee mieli hyppiä ja kiljahdella ilosta, sillä akut on nyt ladattu loppuvuotta varten!


Seuraava loma lasten kanssa onkin jouluna ja talvilomani tietenkin ajoitan lasten hiihtolomaan koulusta ja päiväkodista – näitä yhteisiä lomia on kuitenkin lasten kanssa niin vähän elämän aikana, että yhtään niistä en raaskisi tuhlata muutoin, kuin viettämällä niitä yhteisessä lomakuplassamme!


….Tosin valehtelisin, jos väittäisin, etten tällaisen itäsuomalaisessa yltiösosiaalisuudessa vietetyn touhuviikon jälkeen tarvitsisi pientä lomaa, jotta olisin taas vähän vähemmän introverttikuoressani arkeen palattuani… 😉



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *