Takana ensimmäinen viikko kotosalla, kiitos koronan…

Takana ensimmäinen viikko kotosalla, kiitos koronan…

Ruudun toisella puolella kohtalotovereita, jotka ovat nyt ensimmäisen viikon pyörittäneet arkea kotosalla?


Täällä meillä molemmat pojat jäivät kotiin tällä viikolla niin koulusta kuin päiväkodistakin. Itse siirryin jo viime viikolla työskentelemään kotikonttorille, kuten suurin osa työtovereistanikin, mutta vasta hallituksen ilmoitettua koulujen sulkemisesta otimme molemmat pojat niin ikään kotiin.


Mies on käynyt normaalisti töissä koko tämän ajan – hänen työtään ei valitettavasti etänä pysty tekemään, joten arjen pyöritys on jäänyt 07-16 välillä kokonaan minun vastuulleni.


Voin tunnustaa, että jo viikon jälkeen olen aivan valmis palaamaan normaaliin arkeen konttorille!


Aikuiskontaktit – aivan aliarvostettuja!


Etätyöskentely itsessään on normaali osa arkeani, joten tuttu ja turvallinen rytmi ja rutiini on kotikonttorilla työskentelyyn muodostunut vuosien aikana.


Rakastan hiljaisuutta ja työrauhaa, joka kotikonttorilla aina vallitsee. Siellä minut tavoittaa F L O W -tila!

…Paitsi tällä viikolla!


Normaalin työroolini lisäksi olen tällä viikolla tasapainoillut täyspäiväisenä kotiopettajana, perhepäivähoitajana, kodinhoitajana, lounasravintoloitsijana – you name it!


Näin perjantaina miehen saavuttua töistä kotiin, minulta loppui energiat täysin. Olo siis aivan loppuukaluttu ja kulutettu!


Tässä viikon aikana on monenlaista ajatusta pyörinyt mielessä – joitakin niistä olen jakanut myös Instagramin puolella, kuten myös valokuvan sotkuisesta kodistamme!


Halusinkin jakaa kanssanne havaintoni tästä korona epidemian aiheuttamasta erikoisesta tilanteesta, jossa jokaisen perheellisen arjen kuormaan heitettiin kertaheitolla melkoinen lisätaakka kannettavaksi.


Mitäpä siis on mielessä pyörinyt…?


Haasteet:


Tällaiselle suorittajaluontoiselle introvertille tämä tilanne voi olla todella kuormittava ja johtaa uupumukseen! Kun tunnollinen ihminen koettaa olla 100% tuottava työntekijä, 100% sitoutunut kotiopettaja ja 100% inspiroiva päivähoitotäti, on olo, ettei ole riittävän hyvä missään. Ja kun kaiken lisäksi oman perheen kesken ollaan samojen seinien sisällä palttiarallaa 24/7, ei introvertille jää välttämättä riittävästi tilaa olla yksin – mitä hän tarvitsisi kipeästi palautuakseen edes osittain kuormittavista päivistä.


Lapsilla on energiaa vaikka muille jakaa, mutta arkena päiväsaikaan on haastavaa ehtiä järjestämään riittävästi ulkoilu- ja liikuntahetkiä, kun kotosalla on vain yksi aikuinen, jonka pitäisi suoriutua myös omasta työstään! Yleensä oma lounastauko tuppaakin kulua lasten ulkoilutukseen ja syöminen päivällä jää itsellä voikkuleipään – lapsille tosin tulee loihdittua lounas, vaikka kahden palaverin välissä, sähköpostia puhelimesta samalla näpyttäen…!


Normaalitilanteessa etätyöhössä on tosiaan rytmi ja rutiini, jolloin työt sujuvat mutkattomasti ja asiat menevät eteenpäin. Nyt keskittyminen katkeaa vähintään kymmenen minuutin välein, kun jollakulla on aina jano/nälkä/tablettista loppuu akku/karkkia tekisi mieli tai vessasta raikuu – usein juuri Skypepalaverin keskellä – ”Pyyhkimään!!”.
…Tänään jouduin poistumaan palaverista tarkistamaan, onko juotava jogurtti tosiaan levinnyt pitkin keittiön lattiaa ja toissa päivänä luulin yläkerrassa olevan tappelun käynnissä, mutta siellä tosiaan raikuikin kutsu tulla auttamaan vessaan…


Täällä ollaan onnekkaassa tilanteessa, että kotikoululaisia on tasan yksi, hänellä hommat luistaa ja suurta tukea oppimiseen ei tarvita, sekä opettajan päivittäin toimittama päiväjärjestys on erittäin selkeä ja työhön sen pohjalta on helppoa tarttua. MUTTA, olen kuunnellut mielenkiinnolla tuttujen kertomuksia, kuinka paljon aikaa esimerkiksi aamuisin saa kulumaan siihen, että esimerkiksi neljä kotikoululaista saa neljän eri opettajan täysin erilaisten ohjeistuksien pohjalta työn touhuun!


Parisuhteen laatuaika, eli meidän kerran kuukaudessa toteutetut treffit, ovat nyt täysin jäissä, sillä eihän me täältä kotoa mihinkään päästä! Netflix on noussut arvoon arvaamattomaan, sekä lasten nukkumaan mentyä lämmitetty sauna – ne hetket, kun voi vaan olla ihan hiljaa, kenenkään vaatimatta mitään.


Huoli omista vanhemmistakahdesta 80-vuotiaasta 400km päässäon melkoinen. Ei voi mennä käymään, ei voi oikein auttaakaan mitenkään täältä asti. Onneksi on puhelin, niin voi edes kuulumiset vaihdella. Tosin ilmoitin jo heille, että kaikki kauppareissut nyt oikeasti minimiin, mihinkään kylään ei ole menemistä ja jos jotain puuttuu, niin heti pitää ilmoittaa, niin järjestän heille tavarat vaikka kotiovelle.


…Tosin ei pelkkiä haasteita — kaikesta pitää koettaa löytää se hopeareunus!


Always look on the bright side of life:


Kukaan ei tule yllätyskylään! Koska kotona on vietetty nyt aikaa 24/7, koti myös näyttää sille – nämä valokuvat nappasin menneenä viikonloppuna, kun olimme vielä normaalissa arjessa kiinni…! Mutta koska jostain on pakko oikaista, niin helppo valinta oli siivous. Tässä tilasteessa, kun mikään ei ole normaalia, saa arkea keventää ja antaa vaikka lasten leikkien jäädä illalla olohuoneen lattialle odottamaan seuraavaa päivää!


Vaikka arjen rakentaminen työn ja lasten kesken on hurjan kuormittavaa, on tämä kuitenkin poikkeuksellinen tilanne viettää laatuaikaa perheen kanssa. Kerrankin on mahdollisuus aamuisin syödä joka ikinen päivä aamupala yhdessä! Ja ulkoilla molempien poikien kanssa hetki keskellä päivää keväisessä auringonpaisteessa!


Olemme joutuneet miettimään aivan uusiksi arjen harrastuksia ja iltojen puuhia; kun harrastukset on peruttu, kyläilyt kielletty ja lähiuimahallikin kiinni, pitää käyttää mielikuvitusta lasten ja itsensä aktivointiin. Pyöräretkiä, jalkapalloilua lähikentällä, eväsretki luontoon, valokuvausretki isomman pojan kanssa…


Remonttiprojekteja saadaan vietyä eteenpäin ja tänä viikonloppuna mies uhkasi rakentaa viime kesänä aloitettuun parvekemalliseen terassiin portaat! Helpompaa liikkua keittöstä takapihan grillille/kasvimaalle/kompostorille, laittaa pienempi poika takapihalle kesäisin leikkimään ja kisukin pääsee vihdoin terassilta omin keinoin alas (nyt hän kiipeää terassille rakenteita pitkin, mutta ei tietenkään pääse alas vaan naukuu surkeana terassin oven takana apua…).


Viikko takana, toivottavasti ei kovin montaa viikkoa enää edessäpäin…



Mun vinkit näin viikon jälkeen tässä rumbassa selviämiseen?

  • Oikaise sieltä mistä suinkin pystyt! Purkkihernekeittoa kehiin ja välillä lapset vaikka Netflixin ääreen – ei se lapsuus vielä tästä pilalle mene, eikä mukelot traumatisoidu! Jos se auttaa sinua jaksamaan arjessa, se on vain hyväksi koko poppoolle.
  • Säilytä rytmit ja rutiinit! Täällä mennään iltaisin nukkumaan samaan aikaan kuin normaalistikin arkena ja koululaisellakin soi herätyskello tavalliseen aikaan. Hammaspesu + aamupala + päivävaatteet päälle + pieni pyörälenkki = energiaa aloittaa koulupäivä!
  • Tauota omaa tekemistä, sekä koululaisen päivää! ei lapsi, eikä aikuinenkaan jaksa täyttä päivää ilman taukoja. Rytmitä (mahdollisuuksien mukaan) sekä omaa, että koululaisen päivää: 45min työskentelyä, 10-15min tauko, vaikka yhdessä touhuten. Pieniä happihyppyjä, hetki vaikka musiikkia kuunnellen, pieni välipala – niitä tarvitaan.


Kaikki lapsekkaat ovat nyt samassa tilanteessa, joten turha nolostella, jos pieni tulee kesken palaveriin pyytämään apua tai taustalla raikuu kiljahduksia ja naurunremakkaa. Elämää se vain on ja ääntä mahtuu maailmaan! 🙂


ISO TSEMPPI SINNE SINULLE ARKEEN!


Poikkeuksellisia ovat nämä ajat…



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *