TERVEISET VAUVAKUPLASTA JA MUUTAMA SANA SYNNYTYSKOKEMUKSISTA

TERVEISET VAUVAKUPLASTA JA MUUTAMA SANA SYNNYTYSKOKEMUKSISTA

Reilu viikko köllötelty nyt suloisessa vauvakuplassa – tällaiseen arkeen voisi tottua…!


Monen viikon odottelun, tuskastelun ja väärän hälytyksen jälkeen Tinttara vihdoin viikko takaperin sunnuntaina päätti ~klo07, että ’tämä on hyvä päivä syntyä’!


Tuona aamuna vielä miehelle totesin puolihuolimattomasti, että Tinttara saattaisi vihdoin olla tekemässä tuloaan tämän päivän aikana. Ja tuosta kevyestä heitosta kymmenen minuuttia myöhemmin kiskottiin pikapikaa pienemmälle pojalle ulkovaatteita niskaan ja soitettiin Hyvinkään sairaalaan, että tulossa ollaan!


Kun Tinttara päätti, että NYT, niin sitten ei enää aikailtu!


Kahdeksan aikaan olimme vieneet pojan mummulaan hoitoon, saavuttu Hyvinkään sairaalaan ja kirjauduttu synnytysosastolle. Tuona aamuna oli melkoista ruuhkaa synnytyssaleissa, joten odottelimme miehen kanssa kaksi tuntia salin vapautumista – kiinni antureissa, vahvasti turvautuen ilokaasuun.


Kymmenen aikoihin pääsimme vihdoin synnytyssalin puolelle ja paremman kipulääkityksen ääreen. Tunti meni vähän utuisissa tunnelmissa ja sinnitellen supistusten kanssa, miehen sormia rusentaen ja yhdeltätoista puhkaistiin kalvot. Sitten taas odoteltiin hetken aikaa – jossain välissä pakotin miehen syömään energiapatukankin, kun reppana ei ehtinyt aamupalaa kotona syödä. ’Sä et voi kuukahtaa juuri kun vauva syntyy!!” – ja lopulta ponnistusvaihe (joka tuntui ikuisuudelle) kesti alle tunnin.


14.3.2021 klo 12:39 syntyi täydellinen,
maailman kaunein tyttövauva.


Niin onnellinen ja kiitollinen Hyvinkään synnytysosastolle mahtavasta hoidosta ja tuesta, jota synnytyksen aikana ja sen jälkeen saimme!


Myös pienempi poikamme on samaisessa sairaalassa syntynyt ja tuolloinkin olimme niin hyvässä huomassa, ettei Tinttaran synnyttäminen jännittänyt lainkaan niin paljoa. Pystyin hyvillä mielin luottamaan siihen, että paikalla on ihanat ammattilaiset, jotka auttavat minua läpi synnytyksen, rohkaisevat, kuuntelevat ja ohjaavat.


Itselläni alkoi voimat loppua kesken ponnistusvaiheen – se ainoa asia, jota osasin hieman jännittää etukäteen pohjautuen aiempiin synnytyksiin – ja olen valtavan kiitollinen siitä, että tuntemukseni otettiin aidosti vakavasti ja sen mukaan kätilö ehdotti vaihtoehtoja, miten voisimme toimia. Pahin asia tilanteessa olisi ollut kätilö, joka olisi taputtanut minua reiteen ja todennut vain, että ”höpsistä, kyllä sitä voimaa vielä löytyy”.


Nuo asiat voivat kuulostaa monelle ihan itsestäänselvyyksille, että niinhän kätilöiden kuuluu toimia, mutta minulla on myös kokemus aivan erilaisesta kätilötoiminnasta… Isomman pojan synnytyksessä Lahdessa vuonna 2008 kohdalleni osui kätilö, joka tokaisi äkäisesti tuolloin minulle, ensisynnyttäjälle, että ”Lopeta se huutaminen ja ponnista!”, sekä hieman myöhemmin ”Ei tästä tule yhtään mitään!” …Yritä siinä sitten löytää itse voimia ja uskoa, että kaikki menee hyvin, kun pusket maailmaan tuolla tuen määrällä lähes 4,5kg lasta…


…Joten voitte uskoa, miten onnellinen olin
soittaessani Hyvinkään sairaalaan sunnuntaiaamuna
ja sieltä toivotettiin meidän lämpimästi tervetulleiksi synnyttämään!


Vuorokauden jälkeen synnytyksestä, eli maanantaina 15.3., pääsimme Tinttaran kanssa lähtemään sairaalasta kotiin.

Olisimme saaneet jäädä sinne pidemmäksikin aikaa, mutta yksi yö poissa kotoa riitti minulle – kova kiire oli jo päästä takaisin omaan kotiin, lasten luo ja nukkumaan omaan sänkyyn. …Vaikka pieni tauko lapsiperheen hulinasta arjen touhuineen teki ihan hyvää ja sain keskittyä puhtaasti nuuskuttelemaan uutta vauvaa, niin oli toisaalta mukava huomata, miten kovasti perheen läsnäoloa kaipasinkin ollessani hetken poissa.


Enkä toisaalta raaskinut pitkittää kotiin lähtöä,
kun tiesin, että siellä kaksi innokasta isoveljeä
jo odottelee siskon tapaamista.


On myös aivan pakko mainita, että HUS:in alueella on aivan mahtava uusi kätilön kotikäynti -palvelu, joka mahdollistaa kotiutumisen vuorokauden kuluttua synnytyksestä. Kun pääsimme kotiin maanantaina, niin keskiviikkona kotiimme saapui Hyvinkään synnytyssairaalan kätilö (ja harjoittelija) ja kiitos tuon kotikäynnin, meidän ei tarvinnut erikseen palata takaisin Hyvinkäälle asti tarkastusta varten. Tuon käynnin aikana vauva tutkitaan (punnitaan, mitataan ihon keltaisuus, tutkitaan kuulo), otetaan vastasyntyneen aineenvaihduntasairauksien seulontanäyte ja käydään läpi kysymyksiä, joita meille tuoreille vanhemmille on ehtinyt heräämään liittyen vauvan perushoitoon.


Kotikäynti kestää ~puolisen tuntia ja se maksaa 12€.


Kätilön kotikäynti ei korvaa neuvolan ensikäyntiä, joten piipahdimme jo menneellä viikolla myös Mäntsälän hyvinvointineuvolassa näyttämässä Tinttaraa neuvolatädillemme, joka on kanssamme kulkenut läpi raskausajan seikkailun. Ilo huomata, miten pieni uusi ihminen saa kokeneenkin ammattilaisen hurmaantumaan – vauvoissa on kyllä joku mystinen vetovoima…


Täällä vauvakuplassa kyllä kelpaa elellä.


Tinttara – joka viikon aikana on saanut minulta jo uuden, hieman imartelevammankin lempinimen Neiti Päivänsäde – on näistä kolmesta lapsestani kyllä tähän mennessä se kaikkein rauhallisin ja perustyytyväinen palleroinen. Olenkin ihmetellyt, että näinkö jokainen näistä lapsista on vauvana aina astetta edellistä helpompi?


Isompi poika, esikoinen, kärsi koko vauva-ajan vatsakivuista ja alusta lähtien hän ei suostunut nukkumaan juuri missään muualla kuin sylissä. Ja hereillä ollessaankin hän oli tyytyväinen vain sylissä – hetkittäin ehkä viihtyi tovin sitterissä, mutta sitten itkun saattelemana päädyin kantamaan häntä päivät pitkät sylissä. Vaunuissa hän nukkui tyytyväisenä – niin kauan kuin vaunut liikkuivat – ja muistelen hieman ahdistuen niitä aamuöitä, kun saatoin viideltä aamulla kiertää jo kärrylenkkiä asuinalueellamme, kun poika ei vain suostunut lopettamaan itkua. Puolentoista vuoden ikään saakka hän heräsi itkemään monia, monia kertoja yössä – siis pahimmillaan 20minuutin välein! …Aika ei ole kyllä kullanut muistoja ja ihmetellen mietin, miten ihmeessä selvisin järjissäni noista valvomisista… Ja kun todella isoa vauvaa kannoin päivät tai vaihtoehtoisesti työnsin vaunuja välillä tunteja putkeen, niin 20 raskauskiloa hävisi parissa hassussa kuukaudessa – se ehkä kertoo parhaiten, millä rasituksella nuo vauva-ajat menin…


Nuorempi poika taasen aloitti elämänsä Lastenklinikan teho- ja vuodeosastolla, joten suloiseen vauvakuplaan ei juuri päästy alkuviikkoina lainkaan, vaan enemmänkin sydän sykkyrällä eleltiin pojan pari ensimmäistä elinviikkoa. Kotiuduttuamme viimein poika kärsi niin ikään vatsavaivoista ensimmäiset 3-4 kuukautta ja öisin herättiin keittämään korviketta jauheesta imetyksen ohella. Yöt olivat melkoista hulinaa kipujenkin loputtua ja palttiarallaa vuoden iässä nukkuminen – ja nukkumaan meneminen – muuttui helpoksi.


Nyt tämän ensimmäisen reilun viikon jälkeen Neiti Päivänsäde vaikuttaa hyvin tyytyväiselle vauvalle. Itku tulee, kun nälkä iskee tai vatsaa kivistää, mutta muuten hän joko nukkuu tyytyväisenä välittämättä ympäröivästä hälinästä tai ihmettelee meitä ja maailmaa silmät pyöreinä. Öisin hän nukkuu vieressäni ja herää 2-3 kertaa vaipan vaihdolle ja syömään – paitsi viime yönä hän nukkui käsittämättömän kahdeksan tunnin jakson ja heräsi vain kerran puoli viiden aikoihin aamuyöllä syömään! Notta univelkaa ei ole vielä meille vanhemmille päässyt kertymään lainkaan.


…Ja kaksi vauva-aikaa jo läpikäyneenä tiedän, että tästä tilanteesta täytyy nauttia niin kauan kuin sitä kestää, sillä mikään ei ole niin varmaa kuin vauvan unijaksojen epävarmuus! Nyt näyttäisi menevän erinomaisesti, mutta voi olla, että viikon päästä – oi, ne D-vitamiinit, niiden aloitusta jännitän – tilanne on jo toinen ja saamme vauva sylissä ravata yöt pitkät pitkin talon käytävää…!


Olemme päättäneet – neuvolankin ohjeistukseen pohjautuen – olla ainakin kaksi ensimmäistä vauvan elinviikkoa täällä kuplassamme, hieman kuin karanteenissa. Emme ole ottaneet vastaan vieraita lainkaan, eikä lastenkaan kavereita ole nyt päässyt meille käymään – huhtikuussa sitten katsotaan tilannetta uudelleen.


Neuvolasta ohjeistus myös oli, että kun vieraita päätetään kutsua neitiä tervehtimään, tulisi vieraiden käyttää kasvomaskia ja luonnollisesti desinfioida kädet hyvin. Meille itsellemme tuo maskin käyttö on kodin ulkopuolella jo niin luontevaa, että ajattelimme tästäkin ohjeistuksesta pitää kiinni – miksi suotta ottaa riskiä, kun vauvalla ei ole juurikaan vastustuskykyä vielä näin alkuvaiheessa eloaan?


…Ja vaikka kuinka tätä korona-arkea on eletty jo reilu vuosi, niin silti tuntuu lapsiltakin unohtuvan myös se saippuakäsipesu kotiin tullessa… Tässä on jouduttu taas kertaamaan noita pelisääntöjä, ettei heti rynnätä koulun jälkeen siskoa poskesta silittämään.


Valokuvia olemme kovasti ottaneet ja lähettäneet ystäville ja perheelle. Omilla vanhemmillani ei ole nettiyhteyttä, eikä kännykkää, johon voisi valokuvia lähettää, joten tänään olisi tarkoitus laittaa myös ensimmäinen paperivalokuvien tilaus eteenpäin, jotta Savon mummo ja ukkikin vihdoin näkevät, millainen tyllerö meille on syntynyt.


…Erityisesti iäkkäälle, lapsirakkaalle isälleni kolmannen lapsenlapsen syntymä on ollut kuulemma erityisen onnellinen tapahtuma. Muistan, kuinka hän aikoinaan murehti sitä, ehtisikö hän koskaan näkemään edes yhtä lapsenlasta – ja nyt hän on ukki KOLMELLE!
…Kovasti odottelemme kesän lämpimiä päiviä, että pääsemme taas mummolaan koko porukalla viettämään aikaa.


Tällaisia kuulumisia siis täältä hieman erilaisen arjen keskeltä!


Saimme muuten eilen postissa jo lomakkeet Neiti Päivänsäteen nimen ilmoittamista varten. Ilmoitin miehelle jo silloin, kun päätimme, että kolmas lapsi voi perheeseemme vielä tulla, että jos lapsi on tyttö, niin minulla on jo nimi, jonka olen aina halunnut antaa lapselleni. Ja nyt, kun lomake on saapunut ja nimi pitäisi ilmoittaa, meinaa iskeä ahdistus, että miten suuri vastuu meillä vanhemmilla onkaan nimenkin suhteennotta, mitä jos neiti pitääkin isona nimeään ihan susihuonona?!


Onneksi tässä on vielä kolmisen kuukautta aikaa ilmoittaa nimi – ehdimme sulattelemaan asiaa vielä hieman.


Koronan vuoksi (tai ehkä vähän sitä myös tekosyynä käyttäen) karkasimme viime syksynä maistraatissa naimisiin ja nyt näyttää sille, ettei nimenantojuhliakaan tässä sisätiloissa olla kevään aikana järjestämässä… Voi olla, että ilmoitamme nimen läheisille jotenkin muulla tavoin juhlallisesti ja sitten kesällärajoitusten puitteissavietämme pienet puutarhajuhlat molempien juhlanaiheiden kunniaksi.



Mutta nyt palaan nuuhkuttelemaan Neiti Päivänsädettä!

Ihanaa, aurinkoista viikkoa sinne sinulle!



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *