Minä ja puutarha – kymmenen faktaa

Nappasin Saman Otavan Alla -blogista maaliskuuhun täydellisesti sopivan haasteen; Minä ja puutarha – kymmenen faktaa.

…Maaliskuuhun sopii täydellisesti myös Mansikkatilan mailla -blogin Tainan heittämä Kevät -haaste, johon koetan myös ehtiä pikimmiten tarttumaan…

Ensimmäiset puutarhamuistoni

Aivan ensimmäinen muistoni puutarhaan liittyen on lapsuudenkodistani Pohjois-Savosta. Vanhempani rakensivat omakotitalon -85 Kuopion maaseudun rauhaan ollessani kolmevuotias ja he edelleen asuttavat samaa taloa. Talon ympärille levittäytyvät isäni puutarha ja äitini kukkapenkit, joita molempia olen saanut olla kuopsuttamassa lapsuudessani.

Varhaisin muisto on kesältä, kun olen alle kouluikäinen; isäni pyysi minua käymään kurkkaamassa takapihan kasvimaalta, joko porkkanat ovat kasvaneet – olin varmaan hänen kimpussaan ja hän koetti keksiä minulle jotain tekemistä – ja minä saavuin takaisin silmät ilosta loistaen, syli täynnä maasta kesken kasvuisina nyhdettyjä porkkanan alkuja…. Nyt isäni jo nauraen tuota muistelee, mutta ei tainnut aikoinaan kovasti naurattaa…. 🙂

Puutarhan hoitaminen – erityisesti kasvimaalla kylvötyöt, kitkeminen, harventaminen ja sadonkorjuu – kuuluivat lapsuudessani ja nuoruudessani joka kesäisiin askareisiin. Niinä kesinä, kun ’pääsin’ vihdoin kesätöihin, ei puutarhahommiin tarvinnut enää niin kovasti osallistua ja jopa 30km päivittäinen pyöräily kesätöihin ja takaisin tuntui luksukselle paahteisessa auringossa kitkemisen sijaan.

Isälleni minun osallistuttaminen puutarhatöihin on ollut sekoitus tietotaidon jakamista ja luonteen kasvattamista. Pitkien porkkanapenkkien kitkeminen – pysähtyminen asian ääreen ja työn kerralla loppuun saattaminen – opetti kärsivällisyyttä ja pitkää pinnaan. Teininä otti päähän ja kiukutti, lähestulkoon vihasin koko puutarhaa, mutta näin isona ymmärrän pula-ajalla kasvaneen isäni ajatusmaailmaa.

Nykyisin löydän oman ZEN -tilani juurikin noissa askareissa; kitkiessä ja harventaessa. Nautin siitä, että kaiken kiireen ja lapsiperheen tohinan keskellä osaan hiljentyä, tyhjentää pääni kaikista turhista ajatuksista ja pysähtyä joka ikisen porkkanantaimen kohdalla miettimään, jätänkö tämän yksilön maahan vai harvennanko pois?

Omille lapsilleni koetan jakaa puutarhaoppeja hieman pehmeämmin ottein ja hauskemmalla tavalla osallistuttaen, ja ainakin tähän mennessä tapani on tuottanut satoa; isompi kastelee mielellään kasvimaata, kerää satoa ja erityisesti tykkää opetella valmistamaan ruokaa tuoreista aineksista. Pienempi taas odottaa jo kovasti, että pääsee kylvämään siemeniä ulos penkkeihin, keräämään papuja ja napostelemaan herneitä ja porkkanoita suoraan kasvimaalta. Molemmille on muodostunut positiivinen suhde viljelyyn ja omaan puutarhaan.

Vahvuuteni puutarhurina

Tämä onkin vaikea… Ehkä haluni oppia ja yrittää aina uudelleen? En lannistu kovin helpolla, vaikka takapakkiakin tulee – kuten viime kesän ruusukaalikokeilussani – ja innostun kasvimaasta joka kevät aina uudelleen yhtä riehakkaasti.

Haasteeni puutarhurina

Vaikka ZEN -tilani löytyykin kitkemisestä ja harvennuksesta, olen perusluonteeltani todella kärsimätön – kevään riemukas innostus muuttuu pitkin matkaa syksyä kohti turhautumiseksi ja syyskuussa odotan jo ensi lunta, joka peittäisi kasvimaan koko talveksi ja vapauttaisi minut joka päiväiseltä puutarhatyöltä…

Ristiriitaista, eikö?! Kirjoitinkin aikaisemmin viha-rakkaussuhteestani puutarhanhoitoon, tuohon juttuun pääset tästä linkistä.

Unelmieni puutarha

Monipuolinen ja rehevän runsas.

Näin viidettä kesää remonttipihassa aloittelevana haaveilen viimeistellystä puutarhasta, joka on kuitenkin rento ja kotoisa, sellainen ’cottage garden’ -henkinen.

Lasinen kasvihuone tontin kulmalla, soratut kulkukäytävät kasvatuslavojen välissä, monitasoinen ruukkupuutarha kasvihuoneen kupeessa ja reheviä pensaita sekä kukkaistutuksia.

Niin runsas liljapenkki omenapuiden alla, että raaskin sieltä leikata kukkia myös sisälle maljakkoon.

Talon ja tien väliin tulevan tukimuurin yli rönsyilevä ja runsaasti kukkiva köynnösruusu, sekä pihatien varteen kukkiva pensasaita.

Ympäri puutarhaa pieniä istahduspaikkoja; piilonurkkauksia, joissa nauttia hiljaa kuppi kahvia puutarhatöiden lomassa kättensä jälkeä ihastellen tai vaikka syventyä lukemaan hyvää kesälomadekkaria.

Puutarhakirja pöydälläni

Minulla on muutama lempipuutarhakirja, jotka kaivan joka kevät esiin. Alla olevista linkeistä pääset lukemaan paremmat kuvaukseni kyseisistä kirjoista – joista toinen on Erik Sidenbladh – Apua, meillä on puutarha -opus (parhaillaan taas luettavana) ja toinen Linda Schilén – Keittiötarhurin vuosi.

Kukat, jotka löytyvät aina puutarhastani

Pionit, liljat, kuuliljat, varjoliljat…

Olen tähän asti syventynyt ainoastaan kasvimaan perustamiseen ja hoitamiseen, ja vastaa viime aikoina löytänyt kasvavan innostuksen perennoihin ja kesäkukkiin.

Huhtikuussa suuntaan taas perinteisesti Lahteen Pihapiiri -messuille ja haaveena tällä kertaa löytää ainakin vaaleanpunaisia pioneja ja valkoisia liljoja puutarhaan. Viime kesänä löysin täydellisiä marjapuuronpunaisena kukkivan angervon juurakoita, jotka istutin pihakiven kupeeseen!

Vihannes/kasvi, joka löytyy aina puutarhastani

Kesäkurpitsa! Takuuvarma ja helppo kasvi, joka on kasvimaallani tuottanut runsaasti satoa joka vuosi – siis kevyesti yli oman perheemme tarpeen. Ja mitä emme itse jaksa syödä ja ystäville antaa, menee tietenkin kanojen ruuaksi! Kesäkurpitsa on myös loistava ainesosa hilloihin ja marmeladeihin!

Toinen vakiolajike on pensaspapu, jota pakastan talven wokkivihannekseksi – siis mitä emme ehdi loppukesän aikana tuoreeltaan käyttää. Näin maaliskuussa alkaa jo pakastin ei-oota näyttää pensaspapujen osalta, ja siksikin ensi kesälle on taas hieman suurempi tila lavapuutarhasta sille varattu.

Paras puutarhavinkkini

Sen verran vasta-alkaja vielä tässä touhussa, että en tiedä onko minulla vielä oikein puutarhavinkkejä jakaa, mutta mietitääs…

Omenapuut kannattaa leikata syksyllä – ei keväällä – jotta minimoidaan vesiversojen kasvaminen keväällä, kun juuriin vetäytynyt vesi lähtee palaamaan oksistoon. Omenapuu varastoi juuriinsa oksistonsa verran vettä, joten jos oksat leikkaa vasta keväällä, puskee juurista enemmän vettä oksiin kuin oksistoa on enää jäljellä ja siksi vesiversoja voi syntyä runsaastikin.

Lempipuutarhatyökaluni

Isäni vanha kuokka, jonka avulla olen kuokkinut perunan kylvövaot vanhan kodin kasvimaalle ja möyhin joka kevät kasvatuslaatikoiden mullat.

Isäni on kuokkaan veistänyt varren, joten sillä on valtavasti tunnearvoa. Kaiken lisäksi kuokka on vielä eriomainen käytössä – parempaa en kaupasta saisi!

Mottoni

Puutarha ei koskaan ole valmis!

Koetan tätä ajatusta pitää mielessäni – erityisesti niitä hetkinä, kun tuntuu, että pihamme on ikuinen työmaa eikä mikään nurkkaus tunnu valmistuvan…

Kävin viime kesänä Avoimet Puutarhat -tapahtuman aikana kiertämässä kolme puutarhaa ja oppini oli noista täydellisistä pihoista, että jokainen oli muotoutunut nykyiseen muotoonsa lähes kahden vuosikymmenen aikana – ja omistajilla oli edelleen suuria suunnitelmia, miten seuraavaksi puutarhaansa kehittäisi.