PUUTARHA / GARDEN

Suuren kivipengerryksen maisemointia monivuotisin kivikkokasvein

Kiitos viime kesän massiivisten pihan muokkaustöiden, meillä on pihassamme tontilta löydetyistä kivistä hyötykäyttäen rakennettuja pengerryksiä kaksin kappalein.


Toinen kivipengerrys on melko matala (~1m korkea), ja se kaartaa hieman muurin tavoin, jakaen pihaa eri korkeustasoihin. Kuva tuosta pengerryksestä löytyy täältä:

RINNETONTIN MUOKKAUSTA KIVIPENGERRYKSIN


Kunnollista pihaan ajoa ja autojen parkkeeraamista varten piti etelään viettävää rinnetonttia pengertää länsireunalta isommalla otteella ja harkkoista valetun tukimuurin keinoin. Tuon tukimuurin kupeeseen muodostui suuri kiviröykkiö, joka pengertää pihaan parkkialueelta kaartavaa kulkureittiä.


Viime kesän katselin kivikasaa ja lupasin itselleni, että ’tulevana kesänä keskityn muokkaamaan siitä kasvein viihtyisän, luontevan osan pihaamme’.


Toki ymmärrän, ettei kivikko muutu yhdessä kesässä kauniisti maisemoiduksi, mutta haasteeseen on tartuttu ja työ on tänä keväänä vauhdikkaasti jo aloitettu.


Tuonne kivipengerryksen päälle on muotoutunut tasanne, jossa kasvaa tontilta pelastettu herukkapensas sekä tänä keväänä ostettu, pian kukkaan puhkeava kirsikkapuu. Tarkoitu olisi harkkoseinustan käsittelyn jälkeen istuttaa tasanteelle vielä kukkivia pensaitakin, mutta palataan tuohon suunnitelmaan tarkemmin hieman myöhemmin.


Piipahdimme viikonloppuna Keravan HongKong -myymälässä hieman yllättäen, mutta silti onnistuin kärräämään autoon 200l säkkiä kuorikatetta, 60l taimimultaa (joista puolet jo käytetty…), sekä kolme kivikkoon soveltuvaa mehikasvia ja viimeisimmän haaveilujen kohteen, pallotuijan!


Olin jo aiemmin ostanut kaksi kivikkokasvia Järvenpään Kukkatalosta kokeiluun – mantsurianmaksaruohon ja lusikkamaksaruohon – ja niiden selvittyä loistavasti täällä Mäntsälän nurmilla puutarhaa kurittaneista lumisateista ja pakkasöistä, rohkaistuin ostamaan muutaman lisää.


Enemmän juttua noista kahdesta aiemmasta hankinnasta alla olevasta linkistä:

RINNETONTIN MUOKKAUSTA KIVIPENGERRYKSIN


Suunnitelmani on täyttää kivikasan kolosia erilaisilla mehikasveilla, sekä matalan mattomaisesti kasvavilla, kivikkoon soveltuvilla ja kauniisti kukkivilla maanpeitekasveilla ja muutamilla rypäsmäisillä perennoilla, jotka kukkiessaan houkuttelisivat hyönteisiä puutarhaan.


***



Ensimmäinen tämän viikonlopun hankinnoista on lyydianmaksaruoho.


Lyydianmaksaruoho kasvaa ~5-10cm korkeaksi ja sen lehdet voivat muuttua kasvuolosuhteista riippuen punertaviksi. Kivikkokasvi, joka on arka talvimärkyydelle. Kaipaa kuivan ja niukkamultaisen kasvupaikan. Viihtyy auringossa tai puolivarjossa.



Toinen hankinta on
mehitähti, ’Bicolor’.


Tästä lajikkeesta ei googlaamalla kauheasti suomenkielisiä ohjeita löydy, mutta taimen mukana tulleen ohjeen mukaan kasvi voi kasvaa 10-30cm korkuiseksi.


Kaipaa kuivan ja niukkamultaisen kasvupaikan. Viihtyy auringossa ja voi kukkia läpi vuoden – mitä epäilen Suomen leveyksillä.



Kolmas hankinta on
espanjanmaksaruoho.


Epanjanmaksaruoho on tavallisesti yksivuotinen kasvi – paljastui minullekin vasta tätä tekstiä kirjoittaessa – joten suurta luottoa ei ole kasvin talvehtimiseen kivikossa.


Oletko sinä onnistunut monivuotisen espanjanmaksaruohon kasvattamisessa?


Espanjanmaksaruoho voi kasvaa jopa 15cm korkeaksi ja kukkii heinä-elokuussa runsain valkoisin kukkasin. Sietää paahtavaa aurinkoa ja kuivuutta.


En ole aiemmin ollut havukasvien suurin ystävä,
mutta toisaalta eipä meillä ole aiemmin ollut
tällaista pihaakaan.


Vanhan talon pihapiiriin en juurikaan ole osannut mieltää tuijia – ehkä korkeintaan suuren kuusen taikka kituisen katajan – mutta nyt talon ja ohi kulkevan hiekkatien välissä niin ikään tontin rajaa merkitsee rivi timanttituijia.


Törmäsin nyt keväällä puutarhalehtiä selatessa
kauniisiin pallotuijiin ja tiesin heti, että
sellainen on saatava pehmentämään kivikkoa!


Pensasmustikoiden istuttamisesta jäi sopivasti rodomultaa jäljelle, joten toivottavasti tuija sai kivikon koloseen sopivat olosuhteet.


….Tuohon kivikkoon tosin paistaa aurinko melkoisesti, joten toivotaan, ettei puolivarjossa viihtyvä tuija ota siitä pahasti nokkiinsa…


Kaikkia kivikasan kasveja en ole suinkaan puutarhamyymälöistä haalinut, vaan olen onnistunut tekemään myös löytöjä omasta pihasta.


Alla olevan kuvan kasvi
jonkin sortin maksaruohoksi tätäkin epäilen
löytyi sattumalta kanalamme takaa
kivikosta kasvamassa!


En ymmärrä, mistä lie karannut alunperin, mutta kolme taimea sain kerättyä talteen ja istutettua uudelle paikalle pengerryksen kolosiin.


Keräsin myös talteen viime kesänä hurjan määrän valkoisena kukkineita myskimalvan taimia – tai pitäisikö sanoa pensaita, sen verran suurista, villiintyneistä ryppäistä oli kyse – juurikin tämän pengerryksen jaloista.


Haaveissa on palauttaa edes osa malvoista takaisin tähän osaan pihaa, ehkäpä sinne pengerryksen päälle rakentuu kukkapenkki, jossa malvat voivat kukkia valtoimenaan!


Kuten jo aiemmin mainitsin, huhtikuun puolella ostetut kivikkokasvit – lusikkamaksaruoho (yllä) ja sammalleimu (alla) – ovat viihtyneet loistavasti niin tässä kivikasassa, kuin siinä matalammassa kivimuurissakin.


Edes päälle satanut 10cm lumikinos ja parit pakkasyöt eivät ole kasveja hetkauttaneet lainkaan – mikä oli todella iloinen yllätys.


Niin kovin sain olla sydän sykkyrällä lumivaipan peitettyä maa ja vastaistutetut perennat…


Noista aiemmista kivikkokasvihankinnoista enemmän juttua alla olevista linkeistä:

PUUTARHAOSTOKSET VIIKONLOPULTA
RINNETONTIN MUOKKAUSTA KIVIPENGERRYKSIN

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *