Avainsana: Valokuvaus

MENOVINKKI LAPSIPERHEELLE – ORIMATTILAN KOTIELÄINPUISTO

MENOVINKKI LAPSIPERHEELLE – ORIMATTILAN KOTIELÄINPUISTO

Tänä kesänä olemme tehneet ennätysmäärän pieniä retkiä ja reissuja lähialueilla. Pisimmät retkemme ovat suunnanneet Kuopioon ja Lappeenrantaan, sekä suunnitelmissa on vielä pistäytyä Hämeenlinnassa tutkimassa Hämeen linnaa, mutta mahtavia päiväretkikohteita on löytynyt tästä aivan läheltäkin. Perjantaina pyörähdimme koko perheen voimin hohtokeilaamassa ja syömässä Hyvinkäällä ja eilen 

PIHASSA KUKKII VKO 28 // HEINÄKUU

PIHASSA KUKKII VKO 28 // HEINÄKUU

Viime viikko oli lähes tulkoon pelkkää vesisadetta… Perjantaina taisi olla vähäsateisin arkipäivä, jolloin pienemmän pojan kanssa heti suuntasimme pienelle retkelle. Tuntui, että sekä puutarha, että itse puutarhuri nuupottivat (kuten alla oleva kukkanen) viime viikon läpi tasaisessa harmaudessa… Järjestimme myös SUP-POP-UP -tapahtuman sunnuntaina Kilpijärvellä, Sälinkäällä, ja 

PIHASSA KUKKII VKO 27 // HEINÄKUU

PIHASSA KUKKII VKO 27 // HEINÄKUU

Sateiden saattelemana siirryttiin menneellä viikolla helteisestä kesäkuusta huomattavasti koleampana alkaneeseen heinäkuuhun. Jotain kummaa taikaa siinä tuntuu olevan, että kun pionit pitkän odotuksen jälkeen puhkeavat kukkaan, ovat rankkasateet odotettavissa… Tänä kesänä iloisesti minut yllätti pionien sitkeys, sillä viime viikon sateet eivät heti lannistaneet kukintoja ja paiskoneet 

PIHASSA KUKKII VKO 26 // KESÄKUU

PIHASSA KUKKII VKO 26 // KESÄKUU

Kesäkuun viimeisiä päiviä viedään… Tämä ennätyksellisen lämmin kesäkuu on saanut osaltani ristiriitaisen vastaanoton. Hyviä puolia ovat olleet:– Ei juurikaan itikoita– Järvivesi on kerrankin ollut nin lämpöistä, että minäkin olen uskaltautunut uimaan (24.6. mitattu 27C ja helteet jatkuneet edelleen)– Ei pukeutumisongelmia! Uikkarilla aamusta iltaan!– Talon maalaaminen 

MENOVINKKI UUDELLAMAALLA LIIKKUVILLE – KELLOKOSKEN RUUKKI

MENOVINKKI UUDELLAMAALLA LIIKKUVILLE – KELLOKOSKEN RUUKKI

Tänä kesänä lähimatkailu on ollut perheessämme tavallista aktiivisempaa – kiitos koronan. Pitkin kevättä ja kesää olemme piipahdelleet tutkimassa poikien kanssa erilaisia luontopolkuja, mutta eilinen ~30C helle ei juurikaan houkutellut reppu selässä tarpomaan pitkiä matkoja. Luontoretkistämme löydät enemmän juttua alla olevasta linkistä:RETKEILYKOHTEITA UUDELLAMAALLA Niinpä päätimme tämän 

PIHASSA KUKKII VKO 25 // KESÄKUU

PIHASSA KUKKII VKO 25 // KESÄKUU

Juhannus meni ohi ilman kukkasia tyynynalla taikka kirmailuja kukkakedoilla. Sen sijaan maalasimme taloa, puuhasimme puutarhassa, pesin suurimman osan matoista, touhuttiin muksujen kanssa, elettiin grilliruokavaliolla ja herkuteltiin huolettomasti! Eli todella onnistunut juhannus siis tänäkin vuonna! Instagramista löytyykin muutamia valokuvia juhannuksen vietostamme. Mies oli tämän viikon kanssamme 

PIHASSA KUKKII VKO 24 // KESÄKUU

PIHASSA KUKKII VKO 24 // KESÄKUU

Heräsin näin kesäkuun toisella viikolla huomaamaan, että pihan perennathan ovat aloittaneet jo kukinnan! Kipaisin siis heti aamusta pienimmän vielä nukkuessa kameran kanssa puutarhaan – mikä täydellinen valo valokuvaamiseen! – ja tänään jaan kanssanne pihamme tämän viikon kukkakuvat. Kävimme pienemmän pojan kanssa tiistaina Saaren (Keuda) puutarhamyymälässä, 

MENOVINKKI UUDELLAMAALLA LUONNOSSA LIIKKUVILLE – PIILOLAMMIN LUONTOPOLKU

MENOVINKKI UUDELLAMAALLA LUONNOSSA LIIKKUVILLE – PIILOLAMMIN LUONTOPOLKU

Tämän kevään etä- ja kotikoulu, sekä omat perjantaiset lomautuspäivät mahdollistivat normaalia enemmän seikkailuja lasten kanssa luonnossa. Rakastan luonnossa liikkumista, hiljaista samoilua metsissä ja kasvien ihastelua kameran linssin läpi. Olen ollut hieman laiska aloittamaan tuota harrastusta lasten kanssa, sillä a) pienempi ei ole jaksanut kiertää hirmuisen 

MENOVINKKI UUDELLAMAALLA LUONNOSSA LIIKKUVILLE – NUKARINKOSKI

MENOVINKKI UUDELLAMAALLA LUONNOSSA LIIKKUVILLE – NUKARINKOSKI

Pian kaksi viikkoa kotikoulua jo takana ja olemme isomman pojan kanssa molemmat todenneet, että tämähän on itse asiassa ollut aika kivaa. …Totesin tosin pojalle, että tahti olisi toisenlainen, jos kotikoulu olisi tullut ajankohtaiseksi syksy- tai talviaikaan – ja katsotaan, voihan se olla, että sitäkin päästään 

Valokuvamuistoja syyslomamatkalta Pohjois-Savoon

Valokuvamuistoja syyslomamatkalta Pohjois-Savoon

Eilen kävin blogissa läpi tänä syksynä aloitetun teemapostauksen merkeissä tarinoita 10 lokakuisen IG-kuvan takaa, ja siellä seassa olikin muutama valokuva myös syyslomamatkaltamme Pohjois-Savon mummolaan. Vinkvink, enemmän tuosta matkasta löytyy juttua valokuvin täältä: Syyslomalta energiaa arkeen Olin jo kokonaan ehtinyt unohtaa, että koneellani odotteli melkoinen kasa 

Puutarhassa kuin maalauksessa

Puutarhassa kuin maalauksessa

Keittiön ikkunasta katsottuna puutarhassa näyttää tällä hetkellä lähes syksyiselle; sadepilvet ovat roikkuneet kylän yllä jo useamman päivän ja erityisesti öiset rankkasateet ovat moukaroineet pihan ja kasvimaan melko surkean näköiseksi… Hetkeen ei ole tarvinnut sadetintakaan kasvimaalla käynnistää, luonto on auttanut minua tuossa puuhassa enemmän kuin tarpeeksi. 

Talvisia lapsuudenkodin maisemia Pohjois-Savosta

Talvisia lapsuudenkodin maisemia Pohjois-Savosta

Tämä mennyt viikko on ollut melkoista hulabaloota erityisesti töissä näin palailtuani talvilomalta takaisin sorvin ääreen…! Tuntuu, että juurihan vasta oli maanantai ja nyt onkin jo arkiviikko lopuillaan – onneksi on pitkät viikonloput, eli arkea tasapainottavat perjantai- ja maanantaivapaat joka toinen viikko… Arkeen oman haasteensa toi 

Menovinkki Uudellamaalla luonnossa liikkuville

Menovinkki Uudellamaalla luonnossa liikkuville

Sunnuntaiaamuna aamupalapöydässä pohdimme miehen kanssa, mitä puuhaa keksisimme koko perheelle tuoksi ihanan aikatauluttomaksi päiväksi. Mies ehdotti perinteistä autoretkeä Hyvinkään Sveitsin uimahalliin, mutta kurkistus ikkunasta kuulaan aurinkoiseen syyssäähän sinetöi pitkään jo ToDo -listalla olleen toiveen toteuttamisen; suuntaisimme Mäntsälän Saaren kylässä sijaitsevalle Haukankierrokselle! Mieheni, joka on asunut