Kuukausi: maaliskuu 2020

Kuulumiset esikasvatus- ja koulimispuuhista

Kuulumiset esikasvatus- ja koulimispuuhista

Viikonloppu tuntui melkein nelipäiväiselle, kun varhaisesta aamusta pitkälle iltaan touhuttiin kotosalla – ja pääasiassa ulkosalla upean aurinkoisessa ja lämpöisessä kevätsäässä! Mies pyöräytti näppärästi meille kaivatut portaat parvekemalliselta terassilta takapihalle lauantaina, joten kaivoimme samaan vauhtiin myös terassikalusteet jo paikoilleen ja pääsimme nauttimaan kahvihetket ulkona. Palaan noihin 

Koronakotoilun aatokset – viikko 2

Koronakotoilun aatokset – viikko 2

Takana vähitellen jo toinen viikko kotosalla, kiitos koronan. Aika on mennyt hurjan nopeasti! Arkipäivät klo 8 ja 17 välillä ovat niin täynnä touhua, ja toisaalta aamut ja illat niin hitaita ja laiskoja, että olen välillä olen jo aivan pyörällä päästäni onko tiistai vai torstai! Tässä 

K niinkuin Kasvimaa,  Korona ja Kotivara

K niinkuin Kasvimaa, Korona ja Kotivara

Kovasti aiemmin talvella uhkailin, että tänä vuonna otan kotipuutarhurin touhut kevyemmin kuin aiempina vuosina, esikasvatan maltillisemman määrän taimia ja keskityn entistä paremmin hoitamaan rajatumpaa lajikevalikoimaa. Monella tapaa voin syyttää koronaa ja epävarmaa maailmantilannetta siitä, että kasvatussuunnitelmat ja siementen hankinta on lähtenyt käsistä; tälläkin hetkellä verannalla 

Takana ensimmäinen viikko kotosalla, kiitos koronan…

Takana ensimmäinen viikko kotosalla, kiitos koronan…

Ruudun toisella puolella kohtalotovereita, jotka ovat nyt ensimmäisen viikon pyörittäneet arkea kotosalla? Täällä meillä molemmat pojat jäivät kotiin tällä viikolla niin koulusta kuin päiväkodistakin. Itse siirryin jo viime viikolla työskentelemään kotikonttorille, kuten suurin osa työtovereistanikin, mutta vasta hallituksen ilmoitettua koulujen sulkemisesta otimme molemmat pojat niin 

Siemenpaketit järjestykseen ja vähän kotipuutarhurin maaliskuun kuulumisia.

Siemenpaketit järjestykseen ja vähän kotipuutarhurin maaliskuun kuulumisia.

Menneenä viikonloppuna oli kerrankin lähes aikatauluista vapaata aikaa, kun koronasta johtuen mm. pienemmän pojan jalkapallotreenit ovat tauolla. Juhlimme tosin isomman pojan 12v kaverisynttärit lauantaina alkuperäisen suunnitelman mukaisesti, sillä olisi tuntunut hassulle ne perua, kun lapset kuitenkin istuneet koko menneen viikon koulussa yhdessä ja näin maanantaina 

Keväistä rakastumisen huumaa – kohteena oma koti!

Keväistä rakastumisen huumaa – kohteena oma koti!

Mistä upeasta aurinkoisesta säästä saatiinkaan nauttia Mäntsälän kulmilla menneenä viikonloppuna! Hymy ylettyi erityisesti sunnuntaina korvasta korvaan, kun terassille nostettiin auringon paisteessa vietettäviä kahvitteluhetkiä varten jo ensimmäiset pihatuolit, aurinko lämmitti niin pehmoisasti ulkoilijaa ja koko talo tulvi täyteen keväistä kirkkautta! Sain menneenä viikonloppuna useammankin pienen hetken 

Lankauutuuden kokeilusta syntyivät lempisukat

Lankauutuuden kokeilusta syntyivät lempisukat

Kauppareissulla osui silmiini paikallisen K-Citymarketin lankahyllyltä kaunis murrettu vihreän sävy. Kyseessä oli Keskon oman myhome living -merkin sukkalanka, johon en aiemmin ollut tutustunut. Nopealla googlauksella selvisikin, että kyseessä oli yksi neljästätoista syksyn ja talven 2019 sukkalankamalliston uutuussävystä – hieman harmahtava vihreä, jossa seassa hitunen luonnonvalkoista,