Helmikuu – kevätauringon valossa kotona leijailevat pölyhiukkaset ja kissankarvat alkavat vähitellen taas olla arkinen näky… Ei ihme, että mieli karkaa päivittäin kodin sisustamisen uudistamiseen ja googlauslistalla ovat niin tapetit kuin sohvatkin, eivätkä edes olohuoneen lipastot …
NETFLIX -DOKUMENTTISUOSITUS TAVARAKAAOKSEN KESYTTÄMISEEN
Klassinen alkuvuoden siivoushulluus iski Villa Kotirantaan, eikä hyhmäisien ikkunoiden läpi julmasti pölykerrokset paljastava kevätaurinkokaan helpota tilannetta…! …Enkä takuulla ole yksin tämän kevätsiivousvimman kanssa, myönnä pois… Katsoin loppuvuodesta Netflix -dokkarin The Minimalists: Less Is Now (joka …
JOULUINEN TALVIMAISEMA – ALPPIKYLÄ JA TONTTUMETSÄ
…Apua, enää NELJÄ YÖTÄ jouluun…! Joululahjat sentään tässä vaiheessa jouluviikkoa kaikki hankittuina ja ensimmäiset jo jopa annettu ja avattu. Viime viikonloppuna juoksin viimeisiä lahjaostoksia täsmäiskuin, sillä listalla oli enää keskimmäisen pojan paketteja. …Ehdinpä jopa kahvikupposen …
KAKSI TAPAA SAADA ORKIDEA KUKKIMAAN
Aina yhtä palkitseva hetki löytää kukkaan puhjennut kasvi ikkunalaudalta, mutta erityisen sykähdyttävä hetki on keskellä talvea – pimeimpänä vuodenaikana, keskellä kylmyyttä. Jaoin tovi sitten Instagramin puolella valokuvan näin joulukuussa kukkaan TAAS puhjenneesta enkelinsiivestä, joka kuulemma …
DIY – KOSMETIIKKAA SISÄLTÄVÄ JOULUKALENTERI YSTÄVÄLLE
Blogini lukijoille, tai elämäämme Villa Kotirannassa Instan kautta seuraaville on vuosien varrella varmasti selvinnyt, että R A K A S T A N Madara -kosmetiikkasarjaa. Otin ensimmäiset tuotteet käyttöön juuri ennen koronan alkua 2020, ja …
DIY – ADVENTTIKYNTTILÄT NOLLABUDJETILLA
Vime vuosina minusta on kuoriutunut melkoinen joulusta nautiskelija; aloitan kodin koristelun talveen heti ensimmäisten pakkasten saavuttua ja joulukoristeen – tontut, tähdet, hyasintit – isken paraatipaikalle heti 1.12.! Ja joulukuusikin ilmestyy marraskuun lopulla oven pieneen sulamaan, …
10 HAAVETTA TULEVAAN TALVEEN [#BLOGIHAASTE]
Maan peityttyä vihdoin kevyeen valkoiseen harsoon, voi hyvillä mielin antaa ajatuksen harhailla jo tulevaan talveen. …Kuten jokaisen sadonkorjuun jälkeen, olen jälleen kerran aivan kypsä koko puutarhaan ja odotan vain, että lumi sataa ja piilottaa kaikki …
HYVÄSTIT TAVAROILLE
Te, ketkä olette seuranneet elämäämme Instagramissa, tiedätte, että olen viime kuukausina hurahtanut tavaroiden karsimiseen. …Tai no myönnetään, tämä teema esiintyy elämässäni aina hieman aaltoillen; kytee pitkään pinnan alla ja nousee ajoittain pintaan hurjalla vimmalla, laantuen …
ANTAUTUMISTA SYKSYYN JA LUOPUMISEN TUSKAA
Tänä vuonna annoin syksylle täysin periksi – ja ensimmäistä kertaa vuosiin olen oikeasti onnistunut nauttimaan hämäristä aamuista ja pimenevistä illoista! Kotikonttoripäivinä sekä viikonloppuisin olen pyörinyt pitkälle aamupäivään joko yöpuvussa tai pukeutunut oikein pehmoisiin ja lämpöisiin …
Loppuvuoden projektina valokuvien järjestely
”Et sitten julkaise sitä minnekään!”, huudahti aiemmin teini yrmeänä, kun nappasin puhelimen kameralla talteen jonkun hauskan hetken arjestamme. Sittemmin tuosta reaktiosta on päästy eroon, kun hänkin ymmärsi, etten valokuvaa häntä – tai muitakaan lapsiani – …
Getter -kaarrokeneuleesta tuunattu versio
Yhdeksän kuukauden muhittelun se vaati, mutta viimein käsissäni on ikioma, omanlainen Getter -neulepaita! Sain mieheltäni syntymäpäivälahjaksi viime vuoden uudenvuodenaattona lahjakortin paikalliseen kangas- ja lankakauppaan, Kimmiin. Hän oli seurannut viime syksyistä ahertamistani neulepaitojen parissa ja ilmeisesti …
Syksy hiipii kodin sisustukseen
Ensimmäinen merkki syksyn saapumisesta on nuohoojan ilmestyminen kotiovelle. Puunausta ja puhinaa seuraa tulen rätinä pönttöuunissa. Seuraavaksi ilmestyy kesän ulkona pääasiallisesti majaillut kissa: asettuu pönttistä lähimpään sohvan nurkkaan eikä liikahda siitä juurikaan ennen kevätauringon lempeää lämpöä. …
Keski-ikäisten kummankaa -haaste
Istahdin viimeksi blogin äärelle toukokuussa ennen lähes kahden kuukauden kesälomaa. Tarkoituksenmukaista ei ole ollut jättää kirjoittamista tauolle, mutta kuten moni teistä jo tietää, on meidän pian 1v5kk neiti pistänyt arkea – ja ollaanpas nyt rehellisiä, …
ARKIKAAOKSEN KESYTYSTÄ: AVAINNAULAKKO VERANNALLE
Ihanaa toukokuun ensimmäistä kaikille!! Näin kesää kohti kiitäessä – ja erityisesti auringon valon lisääntyessä – ainakin itselläni iskee päälle aivan holtiton pesänrakennusvietti! …On tyhjennetty ja uudelleen järjestelty keittiön kaappeja, laitettu kierrätykseen hurja määrä turhaksi jääneitä …
ILMAVA TUNNELMA KEITTIÖÖN STRING -HYLLYILLÄ
Joskus joidenkin unelmien toteuttaminen vie vuosia, mutta miten mahtavalle määränpään tavoittaminen lopulta sitten tuntuukaan! Tällä kertaa onnen ja ilon tunteita on tuottanut nyt muutaman viikon ajan keittiön uudet avohyllyt! Kun muutimme Villa Kotirantaan 4,5 vuotta …
KYLPYHUONEEN PURKKIPAINAJAINEN SELÄTETTY!
Voit kuvitella – jos omakohtaista kokemusta ei sattumalta ole – kuinka viisihenkisen perheen kylpyhuoneessa voi purkki ja purnukkakaaos lähteä helposti käsistä… …Erityisesti tilanteessa, jossa jokaisella on ikiomat shampoot ja suihkusaippuat, sekä osalla tuohon päälle vielä …
SISUSTUSKUULUMISIA TAAPEROARJEN KESKET
Vauva-arki on vaihtunut lähes salakavalasti taaperotouhuihin! Enää ei olohuoneen lattiaa valtaa leikkialusta tai jokaisen huonekalun reunalla loju harsoliinoja, mutta sen sijaan kaikkialta löytyy mitä mielenkiintoisempia aarteita, jotka KAIKKI täytyy kiskoa ja viskoa pitkin lattioita…! …Vaihe, …
VAUVA-ARJEN KUULUMISIA JA RAUHAISAA PALUUTA BLOGIN PARIIN
Ohhoh, no nyt voi vain kliseisesti todeta, että aika on todellakin lentänyt siivillä – tai oikeastaan kiitänyt pienimmän lapsen kasvua seuratessa! …Juurihan kirjoitin juttua mehikasvien talvehtimisesta tuossa kesäkuun alussa – VIIME VUONNA – ja yhtäkkiä …
MEHIKASVIEN TALVEHTIMINEN VYÖHYKKEELLÄ III (MÄNTSÄLÄ)
Kiitos maaliskuussa syntyneen uuden perheenjäsenen, tein jo alkuvuodesta lupauksen, että tänä kesänä koetan ottaa rennommin pihan ja puutarhan kanssa. …Nooh, vähän vaihtelevalla menestyksellä lupauksessa pysytty… Kipuilen suoraan sanottuna melkoisesti ajan riittämättömyyden kanssa, sillä en kerta …
10 HAAVETTA TULEVALLE KESÄLLE [#BLOGIHAASTE]
Sääennusteissa uhkailtiin takatalven saapumisella Itä-Suomea, mutta jopa täällä Mäntsälän kulmilla nähtiin tällä viikolla räntäsadetta… Tuuli on tuntunut välillä myrskyisälle – viskoi terassilta tuolitkin pitkin poikin – ja vasta näin perjantaiaamuna aurinkoakin pilkahti pilvien välistä ensimmäistä …
KOTIPUUTARHURIN TOUKOKUUN KUULUMISET [#OMAVARAISUUS, OSA 5/2021]
Toukokuu ja kuukauden Omavaraisuus -teemaisen yhteispostauksen aika! Hyvin hitaasti etenevät kevättouhut täällä Mäntsälän kupeessa… Hurjasti suunnitelmia taas tällekin kesälle – ei vain kasvimaan ja puutarhan osalta, vaan myös piharakentamisen ja remontin etenemisen suhteen – mutta …
UUSI MATTO TOI KESÄN TUPAAN!
Kuka muistaa ahaa -elämykseni ~kuukauden takaa, kun verannalle hankitun suuren juuttimaton levitin tupaan oikenemaan ja tajusin, että se istui vähän liiankin hyvin oleskelutilaamme?! Noh, niin siinä lopulta sitten kävikin, että pistin vielä toisenkin maton tilaukseen…! …