Joulun jälkeisiä tunnelmia ja ajatuksia jouluperinteistämme

Joulun jälkeisiä tunnelmia ja ajatuksia jouluperinteistämme

Hiljaista blogissa – täyttä tohinaa arjessa! …Se perinteinen tarina.


Tuleva äitiysvapaa häämöttää jo niin näköpiirissä, että hieman kurkottamalla siihen saattaisi jopa ylettää jo hieman hipaisemaan.


Kolme vajaata viikkoa, yhteensä kaksitoista työpäivää enää jäljellä – sitten suljen työläppärin ja luovutan konttorin avaimen sekä parkkilipukkeen. Tammikuun puolesta välistä lähtien keskityn ensin – parhaassa tapauksessa kaksi kuukautta – rentoutumaan, unohtamaan työt ja valmistelemaan kaiken kotosalla vauvaa varten, ja sitten tulevat kuukaudet pyörittämään kolmelapsisen perheen arkea – aina heinäkuuhun saakka.


Näin kolmannen – ja viimeisen! – lapsen kohdalla tulimme perheenä tulokseen, että koska olen jo päässyt nauttimaan kahden lapsen kanssa täydet vanhempainvapaat, luovutan ne tällä kertaa – yhtä aikaa ilolla ja pienellä haikeudella – miehelleni.


Toki onni on työ, jota jo ’aikakaudella ennen koronaa’ pystyin pääsääntöisesti tekemään etänä kotikonttorilta – tiimini on ympäri maailmaa, Suomesta Kiinaan ja Venäjältä Latviaan – joten tarvittaessa ’ruokapankki’ on suurimman osan ajasta kuitenkin saatavilla. 😉


En ole vielä valtavasti täällä blogissa vauva-asioista kertonutkaan, mutta Instagramin puolella (@villakotiranta) olen jakanut joitakin valokuvia mm. kasvavasta vatsasta, sekä kasvavasta vauvavaatteiden määrästä arjen pyykkimme seassa. Pienin askelin uusi tulokas tekee itseään näkyväksi kodissamme ja elämässämme…


Tänä jouluna totesin miehelle, että vuosi vuodelta minusta on kuoriutunut entistä vahvemmin jouluihminen.


Ennen en niinkään sisustanut joulua kotiini, vaan paremminkin talvea – tästäkin aiheesta taisin vanhan blogin puolella kirjoittaa postauksen tai parikin – mutta pienemmän pojan myötä olen hullaantunut jouluun ja varsinkin joulun suloisen sietämättömään odotukseen.


Pienempi poika odottaa kanssani joulukuun ensimmäistä päivää kuin kuuta nousevaa, koska silloin kannetaan kuusi tupaan ja toinen verannalle, etsitään kaapeista kaikki joulukoristelaatikot ja vietetään joulun aloittajaiset koristellen kuusia perheen voimin, juoden glögiä ja maistellen joulun ensimmäisiä pipareita, joululaulujen soidessa taustalla.


Omasta lapsuudestani minulle on jäänyt valtavasti lämpimiä muistoja jouluista ja yhtä vahvoja muistoja tahtisin rakentaa myös omille lapsilleni. Joitakin perinteitä olen tuonut lapsilleni omasta lapsuudenkodistani – kuten jouluaattoaamun aloittamisen kynttilän valossa keitetyn riisipuuron ja luumukiisselin voimin – mutta suurin osa jouluperinteistämme on muotoutunut viimeisimmän vuosikymmenen vuoden aikana.


Yritin tuoda muutaman vuoden ajan Joulupukin kuuman linjan katsomista lapsilleni perinteeksi, mutta jouduin toteamaan, että omani eivät innostuneet tästä aattoaamun ajanvietteestä kuten minä lapsuudessani. Minun aattoaamuihini kuului aikoinaan hakea lautasellinen Aili-mummoni kanssa leipomia pipareita ja istua olohuoneeseen joulukuusen kynttilöiden valossa katsomaan Kosti Kotirannan – se ainoa oikea joulupukki! – Kuumaa linjaa, sillä aikaa kun äiti keitti keittiössä riisipuuroa ja luumukiisseliä.


Joulupukin kuuman linjan sijaan olemme luoneet perheeni kanssa uuden perinteen, jossa pienempi pojista jättää joulukuusen alle aatonaattoiltana lasillisen maitoa ja pipareita lautasella joulupukille ja yön aikana kuusen alle ilmestyy yksi lahja kummallekin pojalle.


Tuossa paketissa on aina jotakin sellaista, minkä parissa aattoaamu – tai parhaimmillaan koko aamupäivä – kuluu lähes huomaamatta. Joskus pojat ovat saaneet lautapelin, viime vuonna pienempi poika sai kasattavan ja väritettävän avaruusraketin ja tänä vuonna pienemmälle pojalle paketista ilmestyi Minecraft Lego-pakkaus.


Jouluperinteisiin kuuluu myös koko perheen piparkakkutalotalkoot joulukuussa (kuva alla). Joskus aiempina vuosina tähän perinteeseen kuului olennaisena osana myös poikien kummitädin osallistuminen, mutta hänen muutettuaan Etelä-Karjalan puolelle olemme joutuneet soveltamaan perinnettä ja rakentelemme piparkakkutaloja ihan vain perheen kesken.


Toki pikkujoulut poikien kummitädin ja samalla minun kahden pienimmän kummilapsenikanssa on niin vahva perinne, ettei sitä katkaissut edes korona tänä jouluna. Viikko ennen joulua ajoimme koko poppoolla kummilaan viettämään päivää herkutellen, touhuten kummimukeloiden kanssa ja tietenkin jakamaan sekä avaamaan joulun ensimmäiset lahjat.



Omaan lapsuuteeni kuuluivat jouluaattoiltojen viettäminen setäni kotona Kuopiossa. Joulusaunan ja -aterian jälkeen puimme kotosalla juhlavammat vaatteet ylle ja isäni suuntasi Ford Escortin keulan kohti kaupunkia. Minä istuin jännityksen vallassa takapenkillä, harjoittelin joululaulua, jonka laulaisin joulupukille ja katselin takaikkunasta pimeässä talvi-illassa valaisevia jouluvalaistuksia.


Kuopion setäni luona joimme joulukahvit hänen vaimonsa, Aili-mummoni ja toisen setäni kanssa odotellessamme pukkia saapuvaksi. Olen vanhempieni iltatähti ja mummoni nuorin lapsenlapsi, joten jouluaattoisin olin aina ainoa lapsi – taisin olla se ’hyvä tekosyy’ aikuisillekin jatkaa sitä jouluisen satumaan ylläpitoa. 😉


…Muistan muuten, miten vaikeaa minun oli lopulta sedälleni kertoa, etten enää uskonut joulupukkiin – tuntui kuin olisin kieltänyt kaikilta muiltakin osan joulun taiasta, kun joulupukki ei enää kuulunutkaan osaksi aattoiltojen juhlintaa.


Omille lapsilleni on joulupukki tullut aattoiltaisin vierailulle kotiimme. Isompi – tuo ensi vuonna yläkoulun aloittava – poika ei luonnollisestikaan enää pukin vierailuista niin suuresti välitä, mutta ehkä se pienemmästä välittyvä riemu ja jännitys hieman tarttuu häneenkin – kuten meihin aikuisiinkin.


Aattopäivän ja -illan vietämme yleensä ihan oman perheen kesken kotosalla – koronajoulu ei siis tuonut mitään muutoksia meidän perinteiseen joulunviettoomme.


Nautimme siitä, että saamme olla pyjamassa
vaikka koko päivän, syödä ja levätä – ladata akkuja
sekä touhuta lasten kanssa ilman minkäänlaisia aikatauluja.


Aatossa on silti tietty rytmitys, vaikkei sitä noudatetakaan kelloa katsomalla: puuron keitto, hidas aamiainen, ulkoilua, joulusauna, aaton jouluateria, joulupukki ja lahjat, ihan vain oleskelua ja lahjoilla leikkimistä, syömistä ja herkuttelua vähän jokaisessa välissä ja lasten nukkumaan mentyä joulusaunan lämmitys uudelleen sekä hiljentyminen miehen kansssa kaksin aattoiltaan.


Syömme aattona virallisen jouluaterian, eli niitä perinteisiä joululaatikoita, kinkkua, rosollia ja muita lisukkeita. Jälkiruuaksi on aamun riisipuurolle keitettyä luumukiisseliä – keitän aina SUUREN kattilallisen kiisseliä, jotta sitä riittää myös pitkin joulua herkuteltavaksi – ja vaniljaista kermavaahtoa.


Tänä vuonna valmistin lohen vasta joulupäiväksi ja alkoholiton lehtikuohu poksautettiin niin ikään joulupäivän aterialla. Koska emme muutenkaan käytä alkoholia, ei se luonnollisestikaan kuulu myöskään joulupöytäämme – tai ylipäätään jouluumme – millään muotoa. Kilauttelemme juhlistaa lasten kanssa yhteisellä ’poksujuomalla’ ja muutoin laseihin kaadetaan vissyä ta mehuja.


Vaikka istumme jouluaterioille ”ihan vain” oman perheen kesken – minä, mies ja lapset tuottaa minulle suurta iloa käyttää aikaa kattaukseen ja kaivaa esiin ’äidin parempien astioiden kaapista’ harvemmin käytetyt juhlalautaset, kuohuviinilasit ja lasiset tarjoiluastiat, sekä vanhaa Arabiaa.


Tulevan vuoden kirppisretkien tavoitteena olisikin
ensi jouluksi löytää kauniita ottimia ja kauhoja!


Jouluaaton aterian jälkeen jäämme odottelemaan yleensä joulupukkia.


….Tosin tänä jouluna koronan vuoksi joulupukki ei uskaltautunut korkean ikänsä vuoksi meille näyttäytymään, mutta joulusaunan aikaan oli ehtinyt Korvatunturilta kuitenkin piipahtaa käymään ja jättänyt lahjat kuusen alle odottamaan. 😉


Tänä vuonna vielä näin 27.12. joulukuusen alla odottelee kasa joululahjoja avaamatta, sillä vanhempi poikani saapuu ensi viikolla kotiin isältään ja jatkamme joulun juhlintaa vielä pienen hetken. Kuusikin saa siis pysyä paikoillaan vuoden loppuun saakka, jotta poika ehtii nauttimaan jouluisesta tunnelmasta kanssamme täälläkin.


Yleensä olemme kahvitelleet toisessa mummulassa joulupäivänä tänä vuonna teimme poikkeuksen ja joimme jouluiset iltateet tässä meillä, kun joululeivonnaisiakin oli joulupäiväniltana vielä niin runsaasti jäljellä ja olen lähtenyt poikien kanssa joulun välipäivinä ajamaan kohti Pohjois-Savoa ja lapsuudenkotiani takakontti täynnä suksia, liukureita ja rattikelkkaa, missä mummo ja ukki kovasti ovat odotelleet nuorimpia lapsenlapsiaan joulun viettoon.


Tänä vuonna koronan vuoksi jouduimme jättämään joulukyläilyt Savossa väliin, sillä vanhempani ovat ikänsä puolesta riskiryhmää ja täällä etelässä tuntuu tuo tauti sen verran myllertävän, etten tahdo ihan syyttä suotta ottaa riskiä, että veisimme viruksen täältä sinne mennessämme.


Joulukortit matkasivat kuitenkin edes takaisin ja puhelimitse toivoteltiin hyviä joulun pyhiä, mutta haaveissa olisi vielä päästä lasten kanssa ennen vauvan syntymää käymään edes päiväsiltään mummolassa mäenlaskussa.


Vanhempani myös rekrytoivat minut hankkimaan lapsille joululahjat tänä vuonna puolestaan isommalle pojalle uudet hokkarit, pienemmälle ikiomapokkarikamera, Minecraft -paita ja eskarilaisen kirjoitusharjoittelupuuhapakkaus – sillä aivan suotta he olisivat lähteneet isolle kirkolle kauppoihin näin koronakaudella pyörimään ja sitten lähetelleet vielä paketteja postin kautta. Veikkaan, että tämä oli heillekin huomattavasti vähemmän stressaava joulunaika, kuin normaalisti – ja hyvä niin!


Sovimme miehen kanssa, että ensi vuonna joulukuusen ostamme tästä omalta kylältä – olisimme ostaneet jo tänäkin vuonna, jos olisimme silloin marraskuun lopulla tienneet sen olevan mahdollista!


Juttelimmekin kuusikauppiaan kanssa, että voimme ensi jouluna tulla tiluksille hyvissä ajoin valitsemaan kuusta – tosin suurta valitsemista ei tarvinne tehdä, sillä niin tuuheita ja tasaisen pöyheitä olivat kaikki kuusikauppiaan kuuset paikallisen kyläkaupan pihassa joulun alla!


Samoin päätimme, että ensi vuonnakin tilaamme joulukinkun oman kylän kyläkauppiaan kautta – paras kinkku, mitä olemme syöneet! Ja kun kinkku ei ollut pakaste, niin paistamaankin pääsi ilman päivien sulatusoperaatiota.


Vielä jos löytäisin ensi jouluksi paikallisen tekijän, jolta voisin ostaa laatikon tai pari imellettyä perunalaatikkoa – sellaista ihanaa kotitekoista – niin mielelläni tukisin siinäkin paikallista yrittäjää!


Huomenna taas paluu arkeen ja töiden pariin.


…Mies lomailee lasten kanssa koko ensi viikon, joten minä voin lukittautua alakerran työhuoneeseen töiden ajaksi piiloon. 🙂


Niin paljon hommia, jotka pitäisi vielä valmiiksi saada ennen äippälomalle karkaamista, että olen jopa ihan iloinen, että osittain viimeiset työviikkoni osuvat tähän joulun välipäiville, kun palttiarallaa kaikki muut ovat joululomilla = vähemmän sähköposteja, vähemmän palavereja eli enemmän hiljaista työaikaa saattaa hommia valmiiksi!


Nauttikaahan näistä joulun rippeistä sielläkin
– kohta mennään huminalla jo kevättä kohti!



2 thoughts on “Joulun jälkeisiä tunnelmia ja ajatuksia jouluperinteistämme”

  • Haluatko jakaa kumpi lapsi sieltä on tulossa tyttö vai poika? Onnea loppuodotukseen ja mukavaa loppuvuotta sekä hyvää vuoden alkua!

    • Kiitos onnitteluista! <3 Näin kahden pojan äitinä ja perheen ainoana naisena salaa toivon kolmatta poikaa, mutta perheen miehet kovasti odottelevat tyttöä saapuvaksi. 🙂 Edellisessä ultrassa lääkäri arvioi vauvan olevan tyttö 'tyttömäisistä pakaroista', mutta ihan en itse tuohon arvioon vielä lähtisi luottamaan - hieman konkreettisempaa todistusaineistoa olisin kaivannut kuin pakaroiden muoto! 😀 Jännityksellä siis odotamme vauvaa - ensimmäistä kertaa sukupuoli on yllätys syntymään saakka, ellei sitten ensi viikon ultrassa paljastu jotain enemmän. 😉

Vastaa käyttäjälle Satu / Villa Kotiranta Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *