AVOKASVIMAA VS LAVAPUUTARHA – PUOLESTA JA VASTAAN

AVOKASVIMAA VS LAVAPUUTARHA – PUOLESTA JA VASTAAN

Tässäpä aihe, jota olen pyöritellyt monet kerrat mielessäni tuolla avokasvimaata kuokkiessa ja lavoja kastellessa.


Ennen kuin voin jakaa havaitsemani viljelytapojen hyvät ja huonot puolet, on pakko hieman kertoa taustoistani kotipuutarhurointiin, sillä se ehkä paljastaa, miksi lähes kymmenvuotisen lavaviljelyharrastuksen jälkeen vasta hurahdin avokasvimaan pitoon


Tieni oman kotipuutarhani lavatarhuriksi on kulkenut avokasvimaalla vietettyjen lapsuus- ja nuoruusvuosien kautta.


Isäni, tuo maailman paras omavaraisuusmentorini ja puutarhaguru, jonka oma – palttiarallaa 70 vuotta kestänyt – kotipuutarhuriura on lähtenyt liikkeelle aikoinaan 1950-luvulla paikallisen H-kerhon harrastekasvimaasta, on opettanut minulle juurta jaksain (ahhah, mikä hauska sanaleikki teemaan sopien!) kaiken, minkä ikinä on oppinut lukemalla tai toiselta harrastajalta kysymällä ja oman kokemuksen kautta testaamalla avokasvimaan viljelystä.


Ollakseni täysin rehellinen,
nuorena vihasin isäni kasvimaata.


Vihasin sitä, että kesäloman aamuina en saanut köllötellä television ääressä koko aamupäivää, vaan viimeistään kymmenen aikaan isäni jo puhisten hääti minut pihalle ’nauttimaan kesästä’, eli touhuamaan kaverinaan kasvimaalle.


Vihasin porkkanan harventamista. Vihasin sipulipenkkien mullan möyhintää pikkuruisella rautaharalla.


Ja voi että miten minua ärsytti se,
kuinka isäni aina hänen kasvimaataan ihasteleville
ja sen työmäärää kauhisteleville tuttavilleen totesi, että
”mutta eihän tämä ole työtä, vaan harrastus,
joka tuottaa iloa”.


…Mitäpä sitten olen huomannut pohtivani päivittäin puuhastellessani puutarhassani?



Olen kuin ilmetty isäni!



Rakastan kitkemistä, rapsuttelua, kasvien tukemista – ja jopa sitä porkkanan harvennusta!


Porkkanapenkin ääreen pysähtyminen on minulle kuin pieni hetki meditaatiota, sillä erotuksella tosin etten tyhjennä mieltäni ajatuksista vaan päin vastoin; annan ajatusten tulla ja mennä, pohdin ja tuumailen, suunnittelen ja haaveilen. Kuten neuloessa, kasvimaan touhuihin syventyminen rauhoittaa tämän vauhdikkaan sielun ja maltan olla aloillani miettien syntyjä syviä.


Mielestäni jokaisen ihmisen täytyy kyetä olemaan aivan yksin, hiljaisuudessa ja omien ajatustensa kanssa, ja minulle puutarhaharrastus mahdollistaa hetkiä itseni kanssa, omia fiiliksiäni kuunnellen.


Ehkä siksi päivä kasvimaalla
rentouttaakin mielen niin täydellisesti,
vaikka kroppa illalla saattaakin huutaa hoosiannaa.


Ja millä ylpeydellä – joka luontevasti tietenkin muuttuu perisuomalaiseksi kursailuksi, tämähän on nyt vain tällainen’ – esittelen puutarhaa vieraillemme!


Jos joku erehtyykin kysäisemään mitä tahansa puutarhaan liittyvää, on hänelle tiedossa vähintään puolen tunnin mittainen kierros tiluksilla… Pahoittelut tästä, ystäväni!


Hoputan myös lapset pihalle kesäaamuisin – ei kesälomaa voi tuhlata makaamalla pimeässä huoneessa television ääreen passivoituen! – mutta olen ottanut linjan, etten pakota lapsiani kasvimaalle minun harrastukseni ääreen, vaan annan heidän osallistua aina, kun he niin haluavat ja tuolloin jaan oppejani heille aina sen verran, kuin ovat kulloinkin valmiita vastaanottamaan.


Toivonkin, että tämä lempeämpi tapa tutustuttaa
lapset puutarhanhoitoon ja omavaraisteluun
rohkaisee heitä aikuisenakin kokeilemaan taitojaan
– eikä heiltä vie kahtakymmentä vuotta aikaa
toipua traumasta ja löytää ilo kasvimaan pitoon,
kuten äidillään…!


Ensimmäisen lavatarhani perustin muutettuani mieheni kotikylälle Mäntsälän kupeeseen.


Olin aiemmin asunut vuosia eräässä Lahden lähiössä pienkerrostalon alimmassa kerroksessa ja minulla oli oma pieni aidattu terassi talon aurinkoisella puolella, mutta en uskaltanut suuremmin mitään terassille laittaa kasvamaan, kun suurta luottoa ei ollut siihen, etteikö joku olisi napannut kasveja taikka satoa mukaansa. Terassi oli nimittäin aivan kadussa kiinni ja kerran terassikalusteenikin oli joku yöjalasta kotiinsa matkalla ollut huvikseen nostanut kadulle…


Kun ostimme Villa Kotirannan ja aloitimme tämän vuosien, vuosien remonttiurakan, muutimme vuokralle kylän toiselle laidalle. En halunnut vuokratalon pihaan perustaa lavatarhaa, sillä elimme toivossa, että pääsisimme mahdollisimman nopeasti omaan kotiin ja vietimme muutenkin suurimman osan ajastamme raksalla, joten heti ensimmäisenä remonttikesänä ensimmäisiä maanmuokkaustöitä oli tasata pohja tontin alalaidasta lavapuutarhalle.

Tontti jälkeen vesakon raivauksen, ennen mitään muita maanmuokkaustöitä, keväällä 2015…
Keväällä 2015 tasattiin tontin etelälaitaan paikka lavatarhalle. Tässä vaiheessa edes talon remontointia ei oltu kunnolla aloitettu… Valokuva napattu vanhan blogin puolelta.


Jos et ole kulkenut blogin välityksellä mukanamme tuota matkaa, niin oheisesta postauksesta löytyy valokuvakooste Villa Kotirannan pihan ja puutarhan muutoksista vuosilta 2015-2018. …Pitääpä tänä syksynä muistaa tehdä päivitetty kooste, sillä kaikkein suurimman muutokset ovat tapahtuneet syksyllä 2019 ja keväällä 2020.
VIIDETTÄ PUUTARHAKESÄÄ KOHTI MUISTELLEN VILLA KOTIRANNAN PIHAN MUUTOSTA


Lavapuutarhani kattaa näin alkukesästä 2020 varsinaisen lavatarhan, jossa on neljä riviä lavoja ja jokaisessa rivissä viisi kaksikerroksista lavaa. Eli tuon tarhan perustamiseen on mennyt kaikkiaan 40 lavakehikkoa.


Lisäksi tontin ’puutarha-alueella’ kasvaa lavoissa vadelmaa ja mansikkaa, sekä kasvihuoneen kupeeseen siirtyi tänä keväänä kolme suurehkoa, 2m x 0,8m kehikkoa, joissa kasvaa tällä hetkellä maissia, kurpitsaa, kesäkurpitsaa, lehtikaalia ja ruohosipulia.


Olen lavoihin myös istuttanut suurimman osan perennoistakin, sekä joka vuosi yhteen lavaan kylvänyt kesäkukkasekoitusta, joka on villiintynyt kasvamaan aina hurjaksi kukkapilveksi!


Taisi olla pari kesää sitten, muistaakseni 2018, kun ensi kerran käänsimme tontille avokasvimaan – kokoa palttiarallaa 20m2 (4m x 5m). Ajatuksissa siinsi perunamaa, mutta jo ensimmäisen kesän jälkeen totesimme, ettei meidän perhe tarvitse niin suurta satoa perunaa!


Viime kesänä laitoimme perunaa vain muutaman rivin verran ja suurin osa avokasvimaasta sai olla lepotilassa.


Tänä keväänä puolestaan
tartuin reippaammalla otteella
tuohon aliarvostettuun multa-alaan
ja muokkasin siitä aidon
keittiöpuutarhan.


Laitoimme varhaisperunaa, Timoa, aivan avokasvimaan etelälaitaan kaksi riviä, sitten Isabella -lajiketta saman verran, mutta poikittain ja lyhyemmillä riveillä. Kasvimaan pohjoislaitaan muokkasin kaksi kohopenkkiä, joista toisessa (~4m x 0,8m) kasvaa porkkanaa ja lehtikaalia, ja toisessa (~4m x 0,6m) ruoanlaittoon (tuoreeltaan ja säilöttynä) tarkoitettua hernettä. Lopusta, ~1,5m x 1,5m alasta muokkasin neliön kohopenkin, johon istutin lehtikaalia ja kurpitsaa, sekä kylvin auringonkukkaa.

Hernettä olen kylvänyt myös lavoihin lasten naposteltavaksi.


Kerran avokasvimaata kuokkiessa naurahdin, ettei meillä kasviksia voi kyllä sanoa vegaanisesti kasvatetuiksi, kun vastaan mullan seassa tuli kanan höyhen. Luomuakaan ruoka ei virallisesti ole, sillä esimerkiksi kasteluvettä, jota kaivosta nostamme, ei ole tutkittu – eikä ole kyllä tarvettakaan.


Kutsun omaa satoamme mm. ”kotikutoiseksi”.


Eli niin puhdasta ruokaa omasta maasta kuin suinkin vain osaamme kasvattaa: Ei lisättyjä valmislannoitteita – paitsi tomaateille luonnonmukaista tomaattilannoitetta kerran viikkoon kasvikauden ajan – eikä missään tapauksessa mitään rikkamyrkkyjä missään osassa tonttia! Tänä keväänä ensimmäistä kertaa ikinä käytin hieman ostettua kanankakkavalmistetta puutarhassa – mm. Kekkilän kanankakka on GMO-vapaata ja suomalaisten kanojen kakasta valmistettua.

Kuvan lannoite saatu yhteistyössä Kekkilän kanssa 2019, mutta rakastuin – kuten tomaattinikin – tähän tuotteeseen, ja tälle kesälle kävin ostamassa uuden purkin. Lämmin suositus tälle tuotteelle omasta käyttökokemuksesta!
Tomaattia kasvaa kasvihuoneen ohella myös lavapuutarhassa.


Syksyisinsadonkorjuun ja viimeisen kitkemisen jälkeenavokasvimaan hoitotoimiin kuuluu meillä kanalan siivouksen yhteydessä peltoon kannettujen pehkujen (kera kanankakkojen) ja kompostorin syystyhjennyksestä tulleen aineksen möyhiminen mullan sekaan. Sekaan joutaa myös lavojen tyhjennyksessä ylijäänyt kasviaines, kuten maissinvarret pätkittynä sekä pensaspapupuskat ja herneen varret, parantamaan maaperää. Kaikki syksyn tippuvat lehdet, jotka ovat kasvimaalle saakka leijailleet, kääntyvät myös mullan sekaan, samoin kuin kasvimaan käytävillä kesän ajan katteena käytetyt raparperin lehdet.


Keväällä avokasvimaa pöyhitään uudelleen jyrsimellä ennen akka-auran kantamista perunamaan laitaan. Perunan kylvön jälkeen kerään kuokan ja haran kanssa mahdolliset rikkaruohot pois ja muokkaan lopun kasvimaan kohopenkeiksi kylvöjä varten.


Lavatarhassa taas kitken lavat vielä kertaalleen syksyn sadonkorjuun yhteydessä. …Tosin on takana myös vuosi taikka pari, jolloin ensi lumi on peittänyt alleen niin viimeiset korjaamattomat kasvikset kuin ne rikkaruohotkin ja kisaväsy painanut kotipuutarhurin talvilepoon periksi antaneena…


Kitkemisen jälkeen möyhin mullan sekaan lavassa kasvaneiden kasvien varretjuuret kiskon ylös ja kompostoin – sekä pihasta haravoituja koivun lehtiä. Osa lehdistä haravoidaan myös marjapensaiden alle talveksi maatumaan ja sitä kautta lannoittamaan pensaita, joten kaikkiin lavoihin ei valitettavasti lehtiä riitä.


Mikä ihana ongelma tuo
lehtien loppuminen kesken onkaan
– ei yleensä tällainen omakotitaloasujaa vaivaa!


Keväällä jälleen kerran kuokan kanssa kuopsuttelen lavat läpi, kitken ensimmäiset rikkaruohot ja heitän kevyet kanankakat paketista mullan sekaan.


Oh, kuulostipa helpolle tuo
lavatarhan osuus verraten avokasvimaahan,
mutta voin taata, että hien saa lavojenkin parissa
helposti pintaan!


Äkkiseltänä sanoisin, että ihan yhtä tasaisen tappavaan tahtiin olen saanut olla kitkemässä niin avokasvimaata kuin lavatarhaakin, mutta molemmissa esiintyy hieman eri rikkakasveja ja lavatarhaa on hieman ergonomisempaa kitkeä kuin matalaa kohopenkkiä.


Lavatarhassa rikkakasveista minulla esiintyy pääasiassa juolavehnää, voikukkaa, leskenlehtiä, ohdakkeita.


Avokasvimaallani taas riesana ovat nokkonen, niittyleinikki, leskenlehti, pelto-ohdake, peltovillakko, voikukka, ohdake, rikkanenätti, pillike, jauhosavikka, peltovalvatti…. Huoaaah…!


No mitä eroja olen näiden viljelyvuosien aikana havainnut lavatarhassa ja avokasvimaassa?


Lavatarhan voi perustaa pieneenkin pihaan, kuten rivitalon takapihalle.


Lavatarhasta saa helposti siistin ja sisustuksellisen, ja lavojen ympärystän nurmikon voi helposti viimeistellä vaikka trimmerillä tai lavat voi reunustaa kauniilla kiveyksellä.


Avokasvimaa sopii luontevasti vanhan talon pihapiiriin. Kukapa ei ihastuisi cottage garden -henkiseen, maalaisromanttiseen keittiöpuutarhaan?!
…Jos vielä epäilet, kurkkaapa kuvat oheisen Pinterest -linkin takaa:
COTTAGE GARDEN


Lavatarhan perustaminen on nopeampaa ja helpompaa kuin avokasvimaan ja sen voi perustaa lähestulkoon millaiselle pohjalle tahansa.


Avokasvimaan kääntäminen käyttöön hartiavoimin on huomattavasti edullisempaa kuin lavatarhan perustaminen – jos maa-aines on lähtökohtaisesti suotuisaa viljelylle. Lavaviljely vaatii suurempaa rahallista panostusta alussa: Lavat maksavat – ellet tunne sopivasti henkilöä, joka saa kauluksia töistä ilmaiseksi – ja samoin multa. Yhteen lavaan menee ~200l multaa, kaksikerroksiseen siis ~400l. Jos päätät käsitellä lavat, joudut ostamaan purnukan taikka useammankin. Sanomalehtiä saa onneksi ilmaiseksi lavan pohjalle, mutta jos haluat käyttää suodatinkangasta lehtien sijaan, on taas suuntana puutarhamyymälä. Ja kun on aika uusia lavakehyksiä, saa taas kaivaa kuvetta…


Lavaan on helpompaa muokata maaperä sopivaksi esimerkiksi pensasmustikalle, joka kaipaa hapanta maata.


Lavatarha on pienemmällä vaivalla ja suht nopeasti valmis kylvöihin keväällä. Avokasvimaa vaatii hieman enemmän vaivannäköä maan kääntämisen ja kohopenkkien muokkaamisen merkeissä.


Mielestäni työläs lavakaulusten vaihtaminen on jokaisella lavapuutarhurilla edessä jossain vaiheessa puutarhauraa. Avokasvimaan hoitajalla taasen ei ole tätä ongelmaa.


Lavatarhassa multa on keväällä nopeammin lämmintä eli kylvöihin sopivaa – kuin suoraan maahan muokatussa kohopenkissä.


Lavatarha on joka vuosi periaatteessa samanlainen muodoltaan – lukuunottamatta mahdollisia lavojen lisäämisiä sekä sisustuksellisia tilpehöörejä ja tukirakenteita esimerkiksi herneille ja pavuille. Avokasvimaa taas muuttaa muotoaan joka vuosi ja vain mielikuvitus on rajana, miten päätät kasvualueet jakaa!


Lavatarhan kitkeminen on ergonomisempaa kuin matalan kohopenkin.


Jos olet perustanut lavatarhan esimerkiksi kalliolle tai asfaltille, taikka olet muovittanut lavan pohjan, ei pieneliöt – kuten viljelylle elintärkeät sukkulamadot, lierot ja kovakuoriaiset – pääse luontaisesti mullan sekaan maapohjan kautta, vaan niitä täytyy itse lavoihin tuoda. Hyväkuntoisessa avokasvimaassa taasen hyörii jatkuvasti monenmoista pieneliöitä hajoittamassa eloperäistä ainesta vapauttaen ravinteita viljeltävien kasvien käyttöön.


Lavojen päälle harsojen asettaminen, avaaminen kastelua varten ja uudelleen peittely on huomattavasti helpompaa kuin avokasvimaalla – ellet rakenna erikseen harsoille tukikaaria esimerkiksi vanhoista puutarhaletkuista.


Lasten leikeissä ei pallot singahda yhtä helposti laidallisiin lavoihin kylvämään tuhoa, kuin avokasvimaalle – ellet ole aidannut keittiöpuutarhaasi. Lemmikit, kuten kissa, pääsee tekemään puolestaan tuhojaan yhtä helposti niin lavaan kuin avokasvimaalle muokkaamaasi kohopenkkiin…


Näiden lukemisen jälkeen,
kumman kannalla sinä olet
lavaviljelyn vai avokasvimaan?


Ja onko sinulla mielessä vielä joku muu perustelu,
jonka vuoksi olet ehdottomasti
jomman kumman viljelytavan kannalla?



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *