Vanhan puuverstaan uusi elämä / The new life of an old carpenter's workshop

Mitä viimeksi -haaste

Mitä viimeksi -haaste

On ollut ilo huomata, että blogialustan vaihtaminen vaikutti suuresti omaan intooni istahtaa tietokoneen ääreen ja pysähtyä päivittämään blogia. Suhtautuminen bloggaamiseen tuntuu aina menevän aalloissa kaikkien arjen kiireiden rytmittämänä ja tyytyväisenä totean, että taas ratsastetaan siellä aallon harjalla! Itse asiassa kerrottavaa olisi enemmän kuin aikaa tuntuu riittävän ja monta aihetta odottelee jakamista, mutta silti innostuin tarttumaan vielä uuteen blogihaasteeseenkin tässä välissä.

 

Törmäsin tähän Mitä viimeksi -haasteeseen Pihkala -blogissa ja koska jouduin tovin miettimään omia vastauksiani, päätin napata haasteesta kiinni!

 

 

Viimeisin viesti:

Itseni lähettämä viimeisin viesti oli eilen illalla kirjoittamani sähköpostiviesti, jolla vastasin eräälle yhteistyökumppanille liittyen blogiini. Viimeisin vastaanottamani viesti oli taas mieheltäni eilisillalta, kun hän kyseli Whatsappin välityksellä, missä kohti olin ajelemassa, kun matkasimme pienemmän pojan kanssa pimenevässä illassa Etelä-Karjalasta takaisin Mäntsälään.

…Muistan, kun muutin Lahdesta tänne Mäntsälän maaseudulle ja mietin, kuinka ystävyyssuhteille kävisi, kun välimatkaa tulisi tuo reilu 50km. Paria vuotta myöhemmin paras ystäväni päätyi vastaavaan ratkaisuun ja muutti Lahdesta puolestaan Etelä-Karjalaan. Kahden tunnin ajomatka suuntaansa kuulostaa ehkä pitkälle matkalle lähteä kahvittelemaan ystävän luo, mutta kun on toistakymmentä vuotta ajanut palttiarallaa 400km suuntaansa omille vanhemmilleen kylään ja pahimmillaan 200km päivässä töihin, on takapuoli jo tottunut istumiseen.

 

Viimeisin ruoka:

Eilen jäi itseltä perinteinen lämmin ateria vahingossa väliin kyläilyreissun vuoksi. Söin tukevan aamupalan, herkkuja kylässä ja ystäväni tekemiä lämpimiä voileipiä iltapäivällä, illalla voileipää ja hedelmiä. Ja kaikki tämä hukutettuna vielä palttiarallaa 6-7 kuppiin kahvia!

…Minulla on paha tapa skipata aterioita, vaikka joka päivä lämpimät ateriat kokataan; lounas saattaa etäpäivällä unohtua (puputan leipää ja hedelmiä, eli siirrän nälkää) ja päivällinen saattaa jäädä väliin, jos en jostain syystä ole kotona ruoka-aikaan. Eilenkin reissussa poika söi kaikki ateriat, mutta itse nappasin vauhdissa kupin kahvia – ja kun napostelin niitä herkkuja kahvin kanssa, niin eihän se nälkä sitten kunnolla iskekään…

Syntini onkin ruokahalun pilaava N A P O S T E L U !

 

 

Viimeisin itku:

Isänpäivänä. …Kuulostaapa todella hilpeälle pyhälle…!

Itken todella helposti – ehkä nykyisin, näin kolmenkympin maaliviivan ylittäneenä vähemmän kuin ennen – varsinkin, jos koetan  puhua jostakin minulle henkilökohtaisesti tärkeästä asiasta. Aiheen ei siis tarvitse olla millään tavoin kipeä vaan tunnetasolla minulle tärkeä tai rakas.

Juttelin isänpäivänä puhelimessa Pohjois-Savossa asuvan isäni kanssa ja kiitin häntä kaikista ohjeista ja opeista, joita hän on minulle elämäni aikana antanut – eväistä pärjätäkseni tässä maailmassa. Kerroin olevani hänelle kiitollinen kaikesta ja kerroin hänen olleen paras isä, jonka olisin ikinä voinut saada. Koko puhelun pidättelin itkua ja puhelun päätyttyä vollotin oikein huolella.

Eikä itku johdu siitä, että tunteista olisi vaikeaa puhua – tunteista on lapsuudenkodissani puhuttu aina ja niin puhutaan omassa perheessänikin päivittäin – mutta oman mausteensa isänpäivän puheluun toi juuri vietetyt isäni 80-vuotisjuhlat ja vuosi vuodelta kasvava ymmärrys siitä, että aika on rajallista… Koskaan ei pidä jättää sanomatta, että rakastaa, koska koskaan ei tiedä milloin siihen ei enää tulekaan mahdollisuutta – iästä riippumatta. Siksi jokainen päivä kodissammekin alkaa halauksin ja päättyy halauksin.

 

Viimeisin nauru:

Ehdottomasti eilen! Kun kaksi itäsuomalaista naista – savolainen ja karjalainen – viettävät päivän yhdessä pitkästä aikaa, ei luvassa voi olla muuta kuin suuria tunteita; naurua vedet silmissä, jatkuvaa puheensorinaa ja välillä hieman painavampaakin asiaa! Noilla eilisen hetkillä jaksaa taas arkea uusin voimin.

 

Viimeisin hermostuminen:

Kuten tuolla aiemmin kirjoitin, että itken näin kolmikymppisenä vähemmän kuin ennen, niin voin vastaavasti todeta, että näin neljättä vuosikymmentä lähestyessä hermostun enemmän kuin ennen…!

Tovi sitten törmäsin Facessa meemiin, jossa oli Tyttökullat -sarjan mummon kuva ja teksti;

”Everyone talks about an inner child. I have an inner old lady who says inappropriate things, judges everyone and wants to be in bed by 8pm.”

Osui ja upposi!

Minusta on hyvää vauhtia tulossa juuri tuollainen vanha rouva, joka laukoo mitä ajattelee, arvostelee ja tuomitsee kaikki ja – mikä tärkeintä – on nukkumassa aiemmin kuin ajoissa. Olen huomattavasti kärsimättömämpi, suoraviivaisempi, suorasanaisempi ja vaadin toimia! Mikään ei turhauta enempää, kuin vatulointi. Jos aiotaan tehdä, niin tehdään! En jaksa yhtään ylimääräistä koreografiaa tai politikointia, vaan vaadin tekoja ja päätöksiä – ratkaisuja!

Samoin en jaksa alati ymmärtää kaikkia mahdollisia ihmisiä ja heidän toimiaan – varsinkaan, jos heidän toimintansa ei vastaa samaa arvomaailmaa kuin omani. Koetankin parhaani mukaan sulkea elämästäni pois asiat, jotka aiheuttavat minulle närkästymistä – johtaen jopa stressaantumiseen – ja joihin en voi vaikuttaa omilla teoillani. Sen sijaan keskityn niihin asioihin, joita voin muuttaa omilla teoillani.

…Eli hermostun ja kiukustuneen tätimäisesti puuskahtelen ihan vain jo iltapäivälehtiä selatessa, mielipidepalstoja lukiessa tai Facebookin etusivulle eksyessäni…

Ei ole helppoa, ei tämä kärttyisen vanhan naisen elämä….! 😉

 

 

Viimeisin ostos:

Ihanat, kauan haaveilemani valkoiset Puma -tossut löytyivät viikonloppuna XXL -myymälän alennusmyynnistä hintaan 25€! En voinut jättää ostamatta – varsinkin, kun olen jo tovin etsinyt rennompia ja kevyitä kenkiä konttorille käyttöön talveksi.

T Ä Y D E L L I S E T !

 

 

 

Viimeisin muutos sisustuksessa:

Olohuoneen kääntäminen uuteen järjestykseen – ainoastaan keinutuoli ja huonekasvit jäivät vanhalle paikalleen! Tuvan sydän, vihreä pönttöuuni, on nyt talvea ja joulua kohti yhä suuremmassa roolissa tuvassamme, joten huonekalut järjestyivät uudelleen uunin ympärille.

Tästä tulossa lisää juttua valokuvin pikimmiten, vinkvink.

 

 

Viimeisin lukemani blogiteksti:

Mansikkatilan mailla -blogin postaus terassin laittamisesta talvikuntoon. …Itsellä vielä hieman kesken tuo pihan viimeistely talveen, joten motivaatiota on hyvä  hakea Tainan kauniista blogista!

 

Viimeisin suunnitelma:

Varmaankin liittyy jouluun… Kovasti mietitään, miten joulua tänä vuonna vietettäisiin – meitä onkin tänä jouluna kotosalla vain kolme, joten veikkaan, että linnoittaudumme kotiin pyörimään pyjamissa, syödään pipareita katsellen lastenohjelmia, käydään ulkoilemassa ja nautitaan jouluateria kaikessa rauhassa hiljentyen.

 

Täydellinen joulu onkin sellainen, jossa ei ole tarvetta kertaakaan katsoa kelloa!

 

Herättyämme kaadumme sohvalle lastenohjelmien ääreen, riisipuuro keitetään aamupäivällä, valoisan aikaan käydään kävelyllä, illan hämärtyessä lähdetään hautausmaalle muistamaan rakkaita ja sitten pysähdytään jouluaterian ääreen. Jouluaterian jälkeen jaetaan lahjat ja ihan vain ollaan – mieluiten pyjama päällä ja glögimuki kädessä. Nälkä rytmittää joulua ja jääkaapilla käydään pitkin päivää – ja yötä.

 


 

 

****

 

Näillä ajatuksilla tähän päivään!

 

Täällä palataan arkeen tänään pitkän viikonlopun jäljiltä pienemmän pojan kanssa – tsemppiä sinne teille kaikille tähän viikkoon.

 

Psssst, lupasin Instassa tälle päivälle juttua adventtikyntteliköstä, mutta palaan tuohon aiheeseen huomenna. Tämä on lupaus! 🙂 

 



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *